Kolmen paikan pitäminen eurovaaleissa on vaativaa, mutta ei mahdotonta – yhden paikan kannatusvaatimus laskee noin 5,6 prosenttiin
Toimittaja Pauliina Pohjala teki hyvän arvion europarlamenttivaaleista keskustan kannalta (Suomenmaa 9.11.2018). Kirjoituksessaan hän päätyi huolestuttavaan arvioon vaalimenestyksestä.
Laskin hieman europarlamenttivaalien vaalimatematiikkaa. Kevään vaaleissa Suomesta valitaan 14 meppiä, kun viimeksi valittiin 13. Se alentaa jonkin verran viimeisen paikan äänikynnystä, samoin toisen, kolmannen ja neljännen paikan.
Viimeisen paikan vuoden 2014 vaaleissa sai SDP, jolla vaali meni kaikin puolin kurjasti. SDP:n kannatus oli 12,3 prosenttia. Siitä voi laskea, että yhtä paikkaa kohden tarvittiin noin 6,1 prosentin kannatus.
Kun 2019 valitaankin 14 edustajaa, laskee yhden paikan kannatusvaatimus noin 5,6 prosenttiin.
Tarkka lukema riippuu siitä, paljonko ääniä menee niin sanotusti hukkaan. Siis niille puolueille, jotka eivät saa paikkaa ollenkaan. Viimeksi näin kävi muun muassa kristillisdemokraateille.
Tarkka lukema riippuu myös siitä, paljonko paikkoja saaneilla ryhmillä menee yli vaadittavan.
Jos yhteen paikkaan tarvitaan äänistä 5,6 prosenttia, vaaliennuste olisi seuraavanlainen.
Kokoomus saisi 4 paikkaa, jos sen kannatus olisi yli 22,4 prosenttia. Näin käynee. Valitettavasti kokoomus osaa EU-vaalikampanjoinnin hyvin ja matala äänestysprosentti hyödyttää heitä suuresti.
SDP saisi 3 paikkaa, jos sen kannatus olisi yli 16,8 prosenttia. Se lienee lähes varmaa ottaen huomioon SDP:n menestyksen kevään eduskuntavaaleissa.
Keskusta saisi niin ikään 3 paikkaa, jos sen kannatus olisi yli 16,8 prosenttia. Tässä on suunnilleen se kriittinen raja.
Vihreät saisi 2 paikkaa, jos sen kannatus olisi yli 11,2 prosenttia. Kiikun kaakun.
Perussuomalaiset saa yhden paikan, koska se ei pääse yli 11,2 prosentin kannatukseen. Vasemmisto saa yhden paikan samalla matematiikalla. Li Andersson on nosteessa, mutta 11,2 prosenttia on liian kova taso.
RKP saa yhden paikan, koska Nils Torvalds on Suomen aikaansaavimpia meppejä. Kristillisdemokraatit ei saa paikkaa, kuten ei viimeksikään Sari Essayahin hyvästä yrityksestä huolimatta.
Näillä laskelmilla tulee kokoon 15 paikkaa. Viimeisestä paikasta kilpailevat siten keskusta ja vihreät.
Näillä näkymin keskustan selvä ykkönen on Mauri Pekkarinen. Mauri tekee aina perusteellisen vaalityön, tällä kerralla koko maassa. Hän voikin saada noin 100 000 ääntä.
Kuten Pohjala toteaa, Elsi Katainen ja Mirja Vehkaperä ovat aloittaneet hyvin europarlamentissa. Elsi on vahva Itä-Suomessa ja Mirja Pohjois-Suomessa.
Näillä ehdokkailla ei vielä päästä lähellekään kolmea paikkaa. Tarvitaan ehdokkaita, jotka saavat 10 000–20 000 ääntä, mutta jäävät valitsematta.
Viimeksi niitä olivat Elsi Katainen (19 000 ääntä), Mikael Pentikäinen 17 000 (ääntä), Mirja Vehkaperä (16 000 ääntä) ja Antti Kaikkonen (14 000 ääntä).
Tämä ryhmä näyttää nyt kovin harvalta, ainakin tässä vaiheessa.
Myös kannatustaan testaavat uudet nimet ovat tärkeitä, kun kolmas paikka ratkaistaan. Siis muutaman tuhannen äänen ehdokkaat.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on siis jokerikortti, kuten Pohjalakin toteaa.
Anne saisi näkyvällä vaalityöllä helposti 50 000 ääntä ja tulisi valituksi. Hyvä merkki on se, että hän on aktiivisesti mukana laatimassa ALDE:n vaaliohjelmaa.
Keskustan kohtuullinen tulos, siis kolmen paikan pitäminen ei ole mahdotonta, mutta vaativaa se on. Myös ehdokasasettelun suhteen.
Jos maakuntavaali voitaisiin pitää samaan aikaan EU-vaalien kanssa, tavoite oli realistisempi. Keskustalaiset äänestävät aktiivisesti maakuntavaaleissa. Kun kerran uurnille lähdetään, äänestää rätkäytetään myös EU-vaalissa.
Ehkä siksi kilpailijat haluavatkin siirtää maakuntavaalin syksyyn.
Jussi Yli-Lahti
vaalimatematiikan harrastaja, Espoo