Kiintymyssuhde — vauvan tärkeä voimavara

Mielipide

Dostojevski kirjoitti ihmisluonteesta ennen psykiatrian syntyä ja tajusi jotain samaa, mitä nykytutkimus on todistanut tieteellisesti. Karamazovin veljeksissä sanotaan: Aleci ”jäätyään äitinsä kuollessa vain noin 3 vuoden ikäiseksi, muisti aina äitinsä, hänen kasvonsa, hänen hyväilynsä. Tällaiset muistot saattavat säilyä jopa 2-vuotiaasta lähtien ja ne ovat valoisia pisteitä pimeässä kuin suuresta maalauksesta irti repäisty ja valaistu nurkkaus.” Samaan tapaan on kuvannut Rowling Harry Potterissa Harryn isäsuhdetta: kuviteltu muisto isästä antaa voiman vaikealla hetkellä.

Syli on ollut vuosituhansien ajan ihmislapsen kehtona. Emo, tuo muinaissuomalainen nimitys, sopii hyvin vauvaa hoivaavalle. Nykypsykologian mukaan alle 3-vuotiaalle on tärkeää juuri emosuhde eli yksi läheinen kiintymyssuhde. Ensimmäiset vuorovaikutuskokemukset muovaavat vauvan aivoja, kun 80 miljardia aivosolua alkaa verkottua. Mieli peilaa kasvojaan toisiin kasvoihin. Siihen tarttuvat pelokkaat ja luottavaiset tunteet: hellä katse, hymy, närkästys, kiukku, kehon kieli, äänensävyt, sanojen syleily. Tätä kaikkea vauva alkaa tajuta jo varhaisessa vaiheessa. 

Jos syli on vauvalle avoin, hänelle kasvaa itsevarmuus ja turvallisuuden tunne. Pelko ja epävarmuus sen sijaan tuovat turvattoman riippuvuussuhteen. Turvallinen kiintymyssuhde syntyy jatkuvan huolenpidon, kannustuksen ja hyväksynnän keskiössä sopivia rajoja ylläpitäen. Hoiva on siis alitajunnan voimavara koko elämää varten.

Ovatko perinteiset kulttuurit lähempänä tätä ihannetta? Niissä emot toimivat enemmän vaistojensa ja vuosituhantisten tapojen mukaan vauvoja selässä ja sylissä keikuttaen.

Länsimaissa painotetaan tyypillisesti lapsen fyysistä eristämistä ja aikaista itsenäistämistä. Lapsen varhaiset yksinäisyyden kokemukset ovat kuitenkin avainasemassa, miten tämä kokee myöhemmin stressitilanteet. Siinäkö yksi syy aikamme henkiseen pahoinvointiin ja ahdistukseen.

Iranilainen Ottesa Moshfeg kertoo juuri suomeksi käännetyssä kirjassaan Vuosi horroksessa newyorkilaisesta naisesta, jolla on kylmä äiti ja etäinen isä. Näistä kasvaa piikikäs hedelmä. Nuorella naisella on rahaa, ylioppilastutkinto, mallin upea ulkonäkö, hieno työ taidealalla, mutta siitä huolimatta häntä vaivaa epätoivo, inho ja ahdistus.

Alkusyyksi voisi ajatella rakkaudettomuuden näivettämää äitisuhdetta, sen jälkeen aggressiivista rimpuilua elämässä. Ovatko nämä tuttuja tunteita? Onko tässä kaikessa jotain kuvaa ajastamme, jossa yhä useampi tarvitsee kemiallisia ja keinotekoisia konsteja tunteilleen tueksi. Mistä johtuu ikävystyminen kulttuuri-ilmiönä? Materiatarpeet on kyllä tyydytetty. Mutta onko elämän tarkoitus silti hukassa?

Keltinkangas-Järvinen on tutkinut pienten lasten sosiaalisten taitojen kehitystä ja käyttänyt esimerkiksi Watamuran kansainvälistä stressitutkimusta apunaan. On osoitettu, että alle 3-vuotiaille kokopäivähoito tuottaa enemmän stressiä kuin osapäivähoito, päiväkoti enemmän kuin pienryhmähoito, pienryhmähoito enemmän kuin kotihoito. Mitä suurempi hoitoryhmä ja mitä kaoottisempi päiväkotiarki, sitä enemmän lapsilla on aggressioita ja stressiä.

Pysyvät hoitajasuhteet olisivat tärkeitä pienimmille lapsille päiväkodeissa, ettei hoitajan huomio jatkuvasti jakaantuisi liian moneen ”asiakkaaseen”. Onko kuviteltu, että ihanteellista vuorovaikutusta voisi syntyä millaisessa ryhmässä tahansa? Tuntuu siltä, että yhteiskunta vähät välittää juuri näiden pienimpien perustarpeista – tutkimuksista piittaamatta.

Yhteiskunnassa vallitseva emotionaalinen aliravitsemus eli tunnevaje tuottaa kalliita laskuja. Huostaanottojen määrä kasvaa ja on noin miljardin euron luokkaa vuodessa. Puhumattakaan muista kuluista ja kärsimyksistä.

Olisi hyvä, jos lasten ja nuorten tunne-elämän parantamisesta alettaisiin puhua enemmän. Kannattaisi panostaa lisää ennakoivaan perhetyöhön ja perheiden henkiseen jaksamiseen.  Kaikkea ei saada rahalla. Laatu ratkaisee. Erään poliitikon lause lämmittää sydäntäni: ”Se mikä on hyvä lapselle, on useimmiten hyvää myös vanhemmalle.”

Tuula Väyrynen

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen