Keskustanuoret Antti Kaikkosen jalanjäljillä
Facebook-keskustelut tuovat usein esiin tärkeitä asioita, joita niiden puitteissa ei ole mahdollista riittävän laajasti kommentoida.
Eilisessä päivityksessäni julkaisin blogini ”Keskusta takaisin suurten joukkoon – Lapista kolme kansanedustajaa”. Se kirvoitti keskustelun, joka jätti vaskoolin pohjalle kaksi kultahippua.
Oiva Pasma arveli, että Keskustanuorten toiminta saattaisi olla ”sanat laitettu suuhun” politiikkaa. Hän muistutti mieliin, että ”kankikin” esiintyi aikojen alussa mediassa väyrysvastaisena, ilmeisesti ”sanat laitettu suuhun” periaatteella. ”Oli kokematon ja kielteissävy kelpasi hänelle.”
Kiitin osuvasta rinnastuksesta Antti Kaikkosen toimintaan vuonna 1999. Lupasin palata asiaan.
Toinen kultahippu oli keskustanuorten puheenjohtajan Aleksi Sandroosin kommentti. Hän kertoi nuorten toimivan ”todellisten kepun tekijöiden” joukossa, ei sooloilijoiden. Tulkitsin tämän tunnustukseksi.
Torstain blogissani olin arvellut, että nuorten toiminnan takana oli ollut se ”joukkue”, joka oli vuoden 2010 Lahden puoluekokouksesta lähtien käyttänyt valtaa puolueessa.
Vuoden 1999 eduskuntavaalien lähestyessä Antti Kaikkonen Uudenmaan piirin puheenjohtajana vastusti ehdokkuuttani, vaikka olin kaksissa edellisissä vaaleissa tullut valituksi piirin ehdokkaana eduskuntaan.
Antti Kaikkosen toiminta tuli minulle täytenä yllätyksenä.
Olin vapautettuna kansanedustajan työstä sen vuoksi, että toimin tuolloin Euroopan parlamentin jäsenenä.
Aloittaessani työni Euroopan parlamentissa otin Antin yhdeksi avustajistani. Hänen isänsä oli ollut vaalipäällikköni kaksissa edellisissä eduskuntavaaleissa. Antti toimi myös ensimmäisen ”Politiikan korkeakoulun” pääsihteerinä.
Uudenmaan piirin puheenjohtajana Antti Kaikkonen joutui kovan valtapolitiikan pyörteisiin.
Ehdokkuuttani vastustivat kiivaimmin puolueen puheenjohtaja Esko Aho ja uusmaalainen kansanedustaja Matti Vanhanen.
Matti Vanhanen pelkäsi kilpailua. Hän halusi olla Uudenmaan äänikuningas.
Esko Ahon mielessä olivat vuoden 2000 presidentinvaalit.
Esko Aho oli asettunut ehdolle Helsinkiin. Hän pelkäsi, että saisin Uudellamaalla suuremman äänimäärän, mikä olisi heikentänyt hänen asemiaan presidentinvaaleja ajatellen.
Kerron ehdokkuuskiistasta kirjassani ”Huonomminkin olisi voinut käydä” (ss. 69-70). Teos on luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.
Sitä käsitellään myös Politiikka-Suomen jaksossa ”Maailmanparantajat”. Keskustan osuudessa (29’00-42’00) esiintyvät Esko Aho, Matti Vanhanen ja Antti Kaikkonen.
Antti Kaikkonen hävisi ehdokkuuskiistan. Politiikka-Suomen haastattelussa hän kuittaa tappionsa naurussa suin sanomalla, että viisaampi väistyi.
Eduskuntavaaleissa Ahon äänimäärä oli suurempi. Hän voitti minut myös puolueen presidenttiehdokkuudesta myöhemmin järjestetyssä jäsenäänestyksessä.
Presidentinvaalissa Esko Aho hävisi Tarja Haloselle.
Keskustanuorten kampanja minun ehdokkuuttani vastaan kieltämättä muistuttaa Antti Kaikkosen 31 vuotta sitten käymää kamppailua.
Aleksi Sandroosin mainitsemien ”todellisten kepun tekijöiden” joukossa ovat samat henkilöt kuin tuolloin.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Esko Aho ja Matti Vanhanen ovat puolueen nykyjohdon tärkeimmät neuvonantajat. Antti Kaikkonen puolestaan kuuluu ”joukkueen” avainpelaajiin.
Keskustan nykyisten Lapin kansanedustajien ei ole tarpeen pelätä oman paikkansa menettämistä. Hyvällä vaalityöllä voimme säilyttää nykyiset kolme paikkaa.
Puolueen kannalta katsoen jokainen eduskuntapaikka on tärkeä.
Hyvällä valtakunnallisella vaalityöllä voimme palata suurten joukkoon. Silloin yhdelläkin eduskuntapaikalla voi olla ratkaiseva merkitys.
Paavo Väyrynen
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/.
