Keskusta ennen ja nyt
Muistan lapsuudesta, kuinka äitini tuli herättämään minua ja siskoani kouluun: ”Täällä vain maatahan, vaikka kommunistit ovat valloittaneet maan.” Ehkäpä vasemmistopuolueet olivat niissä vaaleissa saaneet liian hyvän tuloksen.
Muistan myös, että maantien vieressä olevan riihemme seinässä oli juliste, jossa oli lakikirja ja raamattu ja niiden päällä nyrkki. Teksti oli se tuttu ”Näihin nojaa Maalaisliitto”.
Kotonani puhuttiin ja kannatettiin Maalaisliittoa niin oman väen kuin vieraidenkin kanssa.
Kasvoin siis maalaisliitto/keskustalaiseksi ja valtio-oppia opiskellessanikin tein esseitä ja vaadittavia opinnäytteitä, jotka lähes kaikki jollakin tasolla koskivat keskustan aatehistoriaa ja/tai merkittäviä vaikuttajia.
Mielestäni keskustalainen aate tuki omia näkemyksiäni eli heikommista on pidettävä yhteisesti huolta, maaseutua ja omaa elintarviketuotantoa on tuettava ja että kaikilla lapsilla pitäisi olla mahdollisuus opiskeluun perhetaustoista huolimatta.
Kekkosen ajalta iskostui mieleeni sekin, että suuren itäisen naapurimaan kanssa on pidettävä yllä hyviä suhteita, ettei enää koskaan tulisi sotaa.
Kerran jossain puoluekokouksessa vanhempi mieshenkilö totesi, että olemme kuin saman Eemelin lapsia, kun meillä on yhteiset arvot ja tavoitteet. Itsekin koin todella olevani omieni joukossa.
Itsekin koin todella olevani omieni joukossa.
Kuljin mielelläni marjastamassa pitkin metsiä ja soita. Yhtenä kesänä yritin hypätä liian ison ojan yli ja putosinkin syvän ojan pohjalle. Vasen jalka murtui pirstaleiksi, eikä keskussairaalan tieto/taito riittänyt sen korjaamiseen, joten minusta tuli kyynärsauvoilla liikkuva eläkeläinen.
Hieman myöhemmin isälläni todettiin pitkälle levinnyt syöpä. Hän ei halunnut paikalliseen terveyskeskuksen vuodepotilaaksi, koska oli pettynyt, ettei häntä ollut ajoissa pyynnöistä huolimatta tutkittu.
Onneksi minulla oli myös hoitoalan koulutus, joten menin hoitamaan häntä, että hän sai olla kotonaan loppuunsa asti. Äitini oli monisairas, joten jatkoin sitten äidistä huolehtimista. Äitini nukkui samoin pois omassa kodissaan syksyllä 2004.
Tiiviin 12 vuoden omaishoitaja jakson jälkeen pääsin lopulta omaan kotiini, josta lapsetkin olivat jo lähteneet joko opiskelemaan tai töihin. Oli kuin olisin pudonnut tyhjyyteen.
Vuodenvaihteessa piiriltä tuli omalle paikallisosastolleni kirje, jonka mukaan piiri etsi jäsenkerääjää. Soitin sitten piirin toiminnanjohtajalle, että jos ette muita saa, niin minä voisin alkaa kerääjäksi.
Vuoden 2005 alusta aloitin siis jäsenkerääjänä ja hurahdin täysin. 12 vuotta olin viettänyt syrjäkylällä lapsuudenkodissani ja kantanut totaalisesti yksin vastuun kaikesta.
Nyt tapasin ihania ihmisiä laidasta laitaan, ja heidän kanssaan puhumista riitti. Ihmisillä oli yleensä paljon kysymyksiä ja myös paljon mielipiteitä, jos vain joku jaksoi kuunnella.
Minä kuuntelin heidän huoliaan, oioin väärinkäsityksiä, selvitin hallituksen päätöksiä, motivoin äänestämään ja joskus jopa neuvoin avun hakemisessa. Etsin ja löysin uusia jäseniä, joista monet totesivat, ettei heitä ole koskaan aikaisemmin edes kysytty keskustan jäseniksi.
Monta kertaa oli tippa silmissä ihmisten huolia kuunnellessa.
Mutta kyllä monta kertaa oli tippa silmissä ihmisten huolia kuunnellessa. Vaikka kuinka uurastivat ja yrittivät hoitaa hyvin niin maatilansa, kuin tuotantoeläimetkin, ei sitä arvostettu eivätkä tulot riittäneet kunnolla elämiseen. Monet sanoivat, etteivät halua ainakaan lastensa jatkavan tilan pitoa.
Kun ajelin surkeita pikkuteitä, niin monet kerrat ajattelin myös, että kyllä näiden ihmisten pitäisi saada jotain ”liikkumistukea”, koska mikään taho ei kunnolla huolehdi teidenkään kunnosta. Itsekin ajoin kaikkiaan kolme autoa loppuun niillä keskiaikaisilla kärrypoluilla.
Aloittaessani jäsenkerääjänä piiritoimiston työntekijät olivat joutuneet olemaan ajottain jopa pakkolomalla, koska rahat eivät olleet riittäneet palkkoihin. Vaaleissa menestyminen ja kannatusmaksujen lisäys poistivat sen ongelman.
Ensimmäisinä vuosina puolueen johtokin osoitti kiinnostusta keräystoimintaan, eli onko kieltäytyneitä, onko tullut uusia ja mitä mieltä ihmiset yleensä ovat muun muassa hallituksen päätöksistä. Varsinkin Matti Vanhasen ja Jarmo Korhosen muistan arvostaneen kentän eli jäsenten mielipiteitä.
Ihmisiä tavatessani huomasin, että monella ei ollut käsitystä keskustan organisaatiosta. Oli kyllä tiedossa mahdollisesti oma paikallisosasto, kunnallisjärjestö ja/tai valtuustoryhmä. Kerroin piiritoimiston toiminnasta ja kehotin kaupungissa käydessä menemään tutustumaan piiritoimistoon ja sen työntekijöihin.
Ensimmäisinä vuosina puolueen johtokin osoitti kiinnostusta keräystoimintaan.
Nykyään sekään ei olisi enää mahdollista, sillä piiritoimistoon pääsee vain kahtena päivänä viikossa varaamalla ajan. Monet tapaamistani valittivat myös sitä, että jopa paikallisosastoissa väki on klikkiytynyt keskinäisen kehumisen kerhoksi, joihin muilla ei ole sitten mitään asiaa.
Luottamusmiespaikkojakin jaetaan periaatteella sulle-mulle, mun vaimolle, sun kaverille. Se on myös ihmetyttänyt, ettei puolueen taholta vastata kirjallisiinkaan kyselyihin.
Soinin jytkyn alla menin tapaamaan erästä isäntää, joka sanoi kääntyneensä Soinin kannattajaksi. Ihmettelin, luuleeko hän Soinin pystyvän täyttämään kaikki lupauksensa. Isäntä vastasi, ettei Soinin tarvitsekaan, sillä hänen puheista näkee, että hän kuitenkin ymmärtää ongelmat.
Minun olisi pitänyt ymmärtää lopettaa jäsenkeräys viimeistään 2010. Keskustassa alkoi ilmetä yhä enemmän eriarvoistamista. Kenttää ei kuunneltu, aloitettiin uudistamisia uudistamisen vuoksi.
Joku ihmetteli joskus, että keskusta on maksanut valtavasti siitäkin, että sääntöjä uudistetaan vähän väliä, eikä porukka ehdi niitä sisäistää, kun taas jo uudistetaan jotain kohtaa.
Kenttää ei kuunneltu, aloitettiin uudistamisia uudistamisen vuoksi.
Jäsenmaksukäytäntökin uudistettiin vertaamalla urheiluseurojen jäsenmaksukäytäntöihin. Tapasin kiertäessäni paljon tosi köyhiä ihmisiä. Silloisen käytännön mukaan sanoin, että kyllä se 10 euroakin on ihan riittävä maksu koko perheeltä, sillä pääasia on, että olette keskustan jäseniä ja äänestätte keskustaa.
Sitten kun näillekin on lähetetty 30 euron maksu jokaiselle, ovat kaikki irtisanoutuneet, eivätkä enää edes äänestä keskustaa. Ja sen voin sanoa, ettei pelikorttien myynnillä saada niitä tuloja, eikä myöskään niitä kontakteja kenttään, mitä jäsenkeräystä harrastaneet piirit ovat hankkineet.
Joulukuussa 2015 olin kiertänyt surkealla loskakelillä syrjäkylillä, kun sain piiritoimistolta tiedon, että tulen liian kalliiksi piirille, vaikka puoluetoimistohan sen kitukorvaksenkin oli minulle maksanut, eikä siis piiri
Tyhmyydestähän aina sakotetaan, ja sitä ”sakkoa” olen saanut kahden infarktin verran. No, onpahan myös kadonnut idealistinen usko keskustalaisten päättäjien moraaliseen paremmuuteen. Kadun katkerasti rahan keräämistä puolueelle ja pyydän anteeksi niiltä ihmisiltä, jotka taivuttelin puolueen jäseniksi.
Taina Hämäläinen