Kansainvälinen avustustyö Afganistanissa ei ollut turhaa

Mielipide

Kehitysyhteistyön mielekkyys ja tulokset saavat jälleen aikaan keskustelua puolesta ja vastaan.

Erityisesti Afganistanin liukuminen Talibanin valtaan herättää kysymyksiä siitä, mitä hyötyä länsimaiden 20 vuoden panoksesta vakauden, ihmisoikeuksien ja demokratian vahvistamiseksi oli – vai oliko mitään? 

Työskentelin 16 vuotta eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa ja muissa valtioneuvoston ja eduskunnan asettamissa tehtävissä.

Työni painopisteinä olivat turvallisuus, ihmisoikeudet sekä kehitysyhteistyö- ja politiikka. Sain tutustua Suomen kehitysyhteistyökohteisiin kaikissa maanosissa.  

Työmme ei millään mittarilla ole ollut turhaa.

Tyttöjen kouluun pääseminen, lukutaidon lisääntyminen, ammatillisen koulutuksen avaaminen ja yrittäjyyteen perehdyttäminen ovat kiistatta parantaneet kehittyvien maiden mahdollisuuksia lujittaa yhteiskuntaa ja tarjota toivoa nuorille. 

En allekirjoita joidenkin tutkijoiden näkemystä (HS 14.9.) siitä, että ”humanitaarisen avun keskittyminen naisiin on vain lisännyt epätasa-arvoa Afganistanissa”. Epäselväksi jää myös, mihin kaikkeen tutkijat viittaavat humanitaarisella avulla.  

Vierailin eduskunnan ihmisoikeusryhmän delegaatiossa sekä Kabulissa että Mazar-i -Sharifissa vuonna 2004.

Elettiin Talibanin jälkeistä aikaa, naiset pääsivät liikkumaan vapaammin, he saivat opetusta uusiin taitoihin ja myös mahdollisuuden tehdä työtä. Tytöt pääsivät kouluun. Vammaisten naisten haavoittuvaan asemaan alettiin vihdoin kiinnittää huomiota. Seksuaali- ja lisääntymisterveyden merkitys nousi esille järjestöjen työssä, johon myös miehet saatiin mukaan.  

Suomi ja sen kumppanuus koettiin Afganistanissa monilla elämänalueilla erittäin tervetulleena. 

Talibanin valtaannousun myötä järkytys ja epävarmuus tulevasta ovat vallanneet Afganistanin.

Naisten ja tyttöjen on taas piiloteltava, pukeuduttava peittävään burkhaan ja ulkoiltava miespuolisen saattajan kanssa. Huhut kertovat koulutodistusten polttamisista rangaistusten pelossa. Lapsiavioliittojen määrä alkaa taas lisääntyä. 

Kysynkin kriittisiltä tutkijoilta, kuinka alistettujen naisten ja tyttöjen auttaminen on voinut heikentää tasa-arvoa Afganistanissa?

Keneltä se on pois, kun luku- ja kirjoitustaidot ovat lisääntyneet? Entä tyttöjen mahdollisuus määrätä itse omasta kehostaan? 

Yksi asia Afganistanin suhteen olisi pitänyt tehdä toisin: massiivista apua ei olisi pitänyt kohdistaa keskushallinnolle.

Afganistan on heimo- ja klaaniyhteiskunta, jossa huumerahoilla toimivat maakuntien sotalordit päättävät, tarjotaanko asukkaille koulutusta tai terveydenhoitoa. Siksi kansainvälistä apua olisi pitänyt kanavoida maakuntiin. 

On selvää, ettei maan hallintoa arvosteta, jos elintason kohoaminen ja uudistukset lainsäädännössä eivät näy tavallisen ihmisen arjessa. Se taas lisää halukkuutta tukea äärijärjestöjä. 


Aila Paloniemi
Ex kansanedustaja
Kirkon ulkomaanavun hallituksen jäsen

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen