Kääriäiseltä tasapainoista arviointia politiikasta
Lähes puoli vuosisataa politiikassa, siitä 32 vuotta kansanedustajana, toiminut keskustan Seppo Kääriäinen on kirjoittanut muistelmansa. 250-sivuisen kirjan lukeminen on alan ulkopuoliselle valaiseva ja samalla miellyttävä kokemus.
Ex-ministeri, valtiotieteen tohtori, keskustan pitkäaikainen puoluesihteeri kirjoittaa asiaa ilman muiden mukana olleiden mustamaalausta, silti peittelemättä usein eriäviä näkemyksiään.
”Aidan toiselta puolen” -otsikolla kirjoittaja pyrkii kuvaamaan tasavaltaa ja tasavaltalaisuutta sen tekijöiden kautta. Tuloksena on havainto, että henkilöitä ja valtaa on mahdotonta erottaa toisistaan. Historiankirjat ja muistelmat ovat erikseen, Kääriäinen kirjoittaa.
”Iso Vihree” -lempinimen Kääriäinen sai 1980-luvun tiukan ydinvoimavastaisuutensa takia Paavo Väyrysen taas ollessa asian puolella.
Tsernobylin ydinvoimalaräjähdys ennen keskustan vuoden 1986 puoluekokousta muutti tilanteen ja ratkaisi Väyrysen poliittisen aseman. Politiikka muodostuu yllättävän usein sattumista, hyvistä ja huonoista, kirjoittaa Kääriäinen.
Tarja Halosen voittoon päättynyt vuoden 2000 presidentinvaalikampanja saa kirjassa elävän kuvauksen, jossa ”visionäärinen ehdokas” toivoi puolueen konkaripoliitikoilta matalaa profiilia ilman keskustalaista korostutusta.
Kääriäinen ilmoitti menevänsä kampanjan loppuajaksi perunakellariin, jottei aiheuttaisi imago-ongelmia ehdokkaalle tai johtamalleen puolueelle (savolaista huumoria).
Turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on Kääräisen erityinen mielenkiinnon ja huolen kohde. Tällä alueella hän joutui painimaan sekä vasemmiston että yllättäen myös presidentti Halosen tukeman puolustusvoimain kovan linjan kanssa.
Tyhjennyslistalla oli myös päämajakaupunki Mikkeli, jonka Kääriäinen pelasti yllätysvedolla esittämällä Savon prikaatin lakkauttamista, mutta samalla maavoimien esikunnan siirtämistä suunnitellun Hämeenlinnan asemasta Mikkeliin. Tämä aluepoliittisestikin tärkeä ajatus toteutui.
Sauli Niinistön vetämä vuosikymmen 2010 saa Kääriäiseltä tunnustusta. Presidentti on ollut aktiivinen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan johtajana ja samalla ajassa reagoiva unilukkari sisäpolitiikassa, myös ei-poliittisissa asioissa.
Keskusteluillaan Niinistö on pyrkinyt vahvistamaan ulkopoliittista yhteisymmärrystä. Hänen tuore Washingtonin vierailunsa osoitti, miten pienenkin maan päämies voi auttaa suurenkin vallan johtoa oikeille raiteille, jos vain ymmärrystä siihen löytyy.
Omaperäinen suomalainen parlamentaarinen malli, kirjoittajan mukaan ”kesyttämisperiaate”, on kestävä. Sen mukaan on erittäin tärkeää, että mitään puoluetta ei suljeta ainakaan etukäteen hallituspolitiikan ja -vastuun ulkopuolelle.
Silti politiikan arvostus on ollut pitkään alamaissa. Luottamusmittausten kärjessä ovat poliisi, presidentti ja puolustusvoimat. Hännillä tulevat eduskunta, hallitus ja puolueet yhdessä suuryritysten kanssa, kirjoittaa Kääriäinen ja kantaa huolta nuorten vähenevästä kiinnostuksesta eduskunta- ja politiikkatyöhön.
Elämänsä kolmea vaihetta, lapsuuden ja nuoruuden ihanan väkevää aikaa, työelämän vastuuta ja velvollisuuksia sekä nyt uudenlaisen vapauden vaihetta tarkastellessaan eläkeläinen nauttii siitä, että ”saa olla ujo eikä tarvitse selitellä”.
Lyön kapallisen kauraa vetoa siitä, että Suomen tulevaisuudesta kiinnostunut Kääriäinen ei jää jatkossakaan Kirmalle pankon päälle makaamaan. Nurkalla odottavat uudet haasteet, joista keskeinen lienee koko maan asuttuna pitäminen.
Ari Valjakka
päätoimittaja emeritus
Uusi Suomi, Turun Sanomat