Johtajuus kadoksissa
Olen huolestuneena seurannut keskustan sisäistä keskustelua ja porua vaalituloksesta, kahdestakin. Ehkä pohjalla on pelkoa myös uuden hallituksen muokkaantumisesta. Sekä valtapolitiikkaa, johon lienee monta kurkottajaa.
Harmittaa erityisesti se, että konkarit nostavat ääntään vasta nyt. Aikaa olisi ollut aiemminkin. Ihailen niitä, jotka hävittyäänkin osaavat vaieta, vaikka heiltä erityisesti pitäisi nyt kysyä, mikä meni pieleen.
Nyt puhuvat puolueen sisällä luopujat ja voittajat. Mielenkiinnolla odotan keskustelua henkilöistä tappion aiheuttajina, se tästä vielä puuttuu.
Keskusta on aina tappion ääressä onnistunut uudistumaan keskustelemalla. On ollut aina joku, joka johtaa. Nyt ei ole, ja nykyistä irrottelua ei voi pitää kovin analyyttisenä.
Kuka nyt uskaltaa asettua ehdolle puheenjohtajaksi? Ei kukaan, ja se kertoo paljon. Julkisuutta saa vain kieltäytymällä – ei vastuuta ottamalla. Tämä ei vaikuta perinteiseltä keskustalaisuudelta.
Eivätkö joku/jotkut huomaa, että tilanne antaa nyt myös mahdollisuuden?
Toivoisin kovasti, että nyt löytyy henkilöitä, jotka tähtäävät puolueen johtajaksi, eivät ministeriksi. Tämä puolue kaipaa nyt johtajaa uudistustyöhön, joka ei ole sivutoimi.
Olen ollut puolueessa mukana lähes kaikilla eri tasoilla yli 30 vuotta. Mielestäni kokonaisuutta pitää kohentaa. Se on nyt rapautunut. Pieni Alkio-pistos olisi nyt paikallaan.
Markku Vuorensola