Heinäkuun heittoja
Heinäkuu on sydänkesän aikaa. Maaseudulla eletään ja on eletty vuoden vilkkaimpia hetkiä. Sato kypsyy, aurinko ei anna armoa maito-, mansikka – tai viljafarmarille, sade saattaa puolestaan tehdä yllättäviä poikkeamia työsuunnitelmiin.
Moni on kuullut sanonnan, kun jokin tehtävä tai työ vaikuttaa kevyeltä, että onpa helppoa kuin heinänteko.
Nuo sanat pitävät vain paikkansa, kun on otolliset olosuhteet ja kaikenlaiset valmistavat työt tehty ensin. Perinteisesti seivästetyn heinän aikaan, jos heinäkarho kerkesi hyvin kuivaa ennen seivästystä, oli helppoa ja nopeaa suorittaa työ loppuun.
Paljon puhutaan, että mm. peruskoululaisten tulisi saada tietoa ruuan tuottamisen ketjusta, siis mistä vilja, maito, kasvikset tai marjat ovat kotoisin. Muutaman tunnin hyvinkin valmistetut retket maatiloille eivät juuri avaa todellisuutta ja sitä jatkuvaa suunnitelmallisuutta, huoltoa, laskelmointia tai byrokraattista pyörittelyä, jota varmaan nykyviljelijän elämä on tiivistettynä.
Maatilaretkeilyyn tulisi liittää myös metsäretket, kasvatuksen, hoitamisen ja tuotannollisuuden näkökulmasta, metsä on paljon muutakin kuin virkistys- ja suojelukohde. Aikuiskasvatuskin voisi huomioida oppisuunnitelmissaan suomalaisen ruokaomavaraisuuden haasteet ja nykytilat.
Heinäkuun helteisellä torilla on hyvin todennäköistä, että kuuluu sanaheitto, oma maa mansikka, muu maa mustikka. Kotimainen mansikka on parhaimmillaan ja supisuomalaiset mustikat kypsyvät pian iltojen pimetessä.
Kesän edistyessä ei suuremmin kaipaile kaukomaiden avokaadoja, jos löytää jostain maisemasta suuremman avokaadon, aukeaksi hakatun metsäpalan, siellä voi kasvaa ja kypsyä villivadelmia, jotka löytyvät helposti.
Keräilyinnostuksen huumassa on vain varottava pieniä, usein keväällä istutettuja pieniä puuntaimia. Osaran aukeistakin tuttu pioneerikasvi, palokukka siis tutummin ilmaistuna maitohorsma saattaa hiukan haitata avokaatomarjastajaa, hunajainen horsmahan houkuttelee puoleensa monenlaisia pörriäisiä.
Maatalouden tekninen kehitys ja osaltaan tuo kaikkien tuntema ilmastonmuutos, ovat aikaistaneet mm. heinänkorjuun ja varsinaista, varrellista kuivaa heinää tuotetaan lähinnä hevostalleille. Nykyään heinäkoneet jylläävät kesäkuussa ja viimeistään juhannuksen tienoilla.
Rehun ominaisuuksista riippuen säilörehua valmistetaan jo aikaisemminkin. Sanonta, Hermannilta heinään on muuttunut , että silloin pitäisi jo lopetella heinäntekoa.
Lopuksi voi vai todeta sananparren, joka pitää paikkansa aina, pouta on paras heinämies.
Aune Linnimäki
taidehistorioitsija
Rantasalmi