Eurooppa à la Lipponen
Ylen ykkösaamussa 15. toukokuuta esiintynyt entinen pääministeri Paavo Lipponen puolusti elvytyspakettia sanomalla, että Italiassa ja Espanjassa on aito halu tehdä uudistuksia paketin edellyttämällä tavalla.
Lipponen myös vilpittömästi uskoi, että komission velanottovaltuuksia ei jatketa vuoden 2023 jälkeen ja heitti ilmoille sloganin, että missä EU, siellä mahdollisuus. Entisen pääministerin näkemykset ovat Lipposen politiikkaa seuranneille tuttuja, eivätkä ne yllättäneet.
Lipposen aikana Euroopassa olikin toinen meno, silloin vallassa olivat useassa maassa niin sanotut kolmannen tien sosiaalidemokraatit, jotka olivat päässeet valtaan keskustalaistamalla omaa puoluettaan Bill Clintonin mallin mukaan. Lipposen lisäksi tähän porukkaan voidaan laskea Iso-Britannian Tony Blair, Saksan Gerhard Schröder, Ruotsin Göran Persson ja Alankomaiden Wim Kok.
Monilla heistä oli kunnianhimoisia talous- ja eurooppapolitiikkaan liittyviä projekteja ja näkemyksiä, joista vahvimpana elämään on jäänyt Schröderin Hartz-uudistukset, jotka tekivät Saksasta euroopan talousveturin, luoden samalla kuitenkin laajan köyhyysrajalla elävän joukon mikä leikkasi Saksan demareiden kannatuksen pysyvästi pois liittokansleriluokasta.
Kolmannen tien politiikka oli aikanaan suhteellisen suosittua onnistuneen talouspolitiikan vuoksi, minkä vuoksi moni on Euroopassa sittemmin yrittänyt ottaa mallia tästä. Varsinkin suurten maiden kuten Italia, Espanja ja Ranska politiikassa yrittäjiä on nähty paljon.
Matteo Renzi, Romano Prodi, Manuel Valls, Emmanuel Macron, Jose Luis Rodriquez Zapatero, ja listaa voisi jatkaa, vaikka kuinka pitkään. Yhteistä kaikille heille on, että he kaikki ovat uudistusyrityksissään epäonnistuneet surkeasti samalla tavalla kuin heidän oikeistolaiset vastineensa.
Oikeistolaisia uudistajia kyseisissä maissa ovat olleet esimerkiksi Silvio Berlusconi, Mario Monti, Jacques Chirac, Nicolas Sarkozy ja Mariano Rajoy.
Väkisinkin tulee mieleen, mitä yhteiskunnassa on vialla, jos suurimmat, tarpeelliset ja vaikeimmat muutokset epäonnistuvat politiikan molemmilta laidoilta jatkuvasti. Toinen mieleen nouseva kysymys on, miksi Italia ja Espanja nyt pystyisivät sen paremmin uudistumaan kuin aiemmin.
Molemmissa maissa on ollut kuitenkin viime vuosina poliittisia johtajia, joiden mandaatti on ollut vahvempi kuin nykyisten, mutta siltikään tarpeellisia uudistuksia ei ole tapahtunut. Miksi elvytyspaketti muuttaisi suhtautumista yhtään tiukemmaksi julkisen talouden hoitoon näissä maissa, jos rahaa saa joka tapauksessa yhteisten velkojen kautta?
Suurin ongelma elvytyspaketissa sen sääntöjen vastaisuuden lisäksi on kykenemättömyys nähdä poliittisia realiteetteja, mitä monissa maissa on.
Edellä mainitut esimerkit maista, joissa yhteiskunnallinen uudistaminen on jäänyt tekemättä, ovat eteläisen Euroopan osalta vain jäävuoren huippu, mutta kuitenkin kokonsa vuoksi merkittävimpiä, joita on syytä nostaa esille.
Monia erittäin tärkeitä asioita on myös lakaistu maton alle, sillä esimerkiksi Espanjassa ei ole vieläkään käyty läpi Francon ajan diktatuurin tekoja ja siitä syntyneitä traumoja, vaikka demokratian paluusta on jo lähes 45 vuotta.
Samalla myös Katalonian räikeitä ihmisoikeusloukkauksia on katsottu läpi sormien, ilman aikomustakaan asettaa maalle mitään sanktioita, vaikka samalla Unkaria ja Puolaa on aiheesta moitittu erittäin kovalla äänellä.
Syynä tekojen puutteeseen ovat monet erilaiset kulttuuriset elementit, jotka vaikuttavat siihen, miksi asioita ei saada tehtyä, eivätkä yhteiskunnalliset muutokset tule etenemään tukirahalla kuten ne eivät edenneet eurokriisin aikaisilla tukipaketeillakaan.
Lipposen pääministerikaudella EU tosiaan oli mahdollisuus. 2020-luvulle tultaessa EU taas on epäpyhä rahansiirtoautomaatti, joka on tuonut esiin jäsenmaiden huonoimmat piirteet, oli kyse sitten eurokriisistä, pakolaiskriisistä tai koronasta.
Integraatiota viedään koko ajan syvemmäksi vähät välittämättä omista säännöistä tai politiikan realiteeteista. Jos Euroopassa haluaa nähdä mahdollisuuksia jatkossa, on unionin eteläisten jäsenmaiden tehtävä oikeita yhteiskunnallisia uudistuksia, eikä toivoa jatkuvia elvytyspaketteja.
Oscar Lang