Entäs nyt Itä-Suomi?
Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti kertaheitolla Euroopan geopoliittisen asetelman uuteen uskoon. Uusi rautaesirippu asettuu kolmen vuosikymmenen takaiselta paikalta seitsemän maata idemmäs.
Kukaan ei taida vielä tietää, mihin Euroopan uusi jakolinja lopulta asettuu. Yksi asia on sitä vastoin varma: muuri idän ja lännen välillä on korkea ja pitkäaikainen.
Uuden tilanteen suurimmat poliittiset ja taloudelliset heijastusvaikutukset Euroopassa koetaan eittämättä Suomessa.
Onhan meillä pisin yhteinen raja Venäjän kanssa, yhteinen yli vuositainen historia ja sen seurauksena monivaiheinen kanssakäyminen.
Maantieteelle emme voi mitään jatkossakaan. Rajamaalla on kannettavanaan rajan kirot, kun rajan takana on laajentumishaluinen ja arvaamaton suurvalta.
Raja voisi parhaimmillaan olla mahdollisuuskin, jos sen yllä leijuisi luottamus ja hyvä tahto.
Nyt meni rikki sodanjälkeisinä vuosikymmeninä rakentunutta luottamuspääomaa sukupolvimitalla. Ja aineellisilla mittareilla rajamaa kärsii rautaesiripun laskeutumisesta kymmenien miljardien kertakolhut. Oligargeille yrityksiä ale-hinnalla.
Kovimmat kolhut joutuu kokemaan rajamaan rajaseutu, eli itäinen Suomi. Talousmaantieteellekään emme voi mitään.
Kovin vähän on tästä vielä huolta kannettu. Pussinperä meni taas kiinni vuosiksi, ehkä vuosikymmeniksi. Olvilta ja Ponsselta taisi lohjeta liikevaihdosta yli viidennes.
Itä-Suomen kohtaloa on ohjannut vuosisatojen ajan kohtalonyhteys itään: avoin raja on ollut mahdollisuus, suljettu raja taas kehityksen este.
Avoin meri- ja jokiraja länteen on jakanut talousmaantieteellisen Suomen kahtia. Väestö ja sen mukana taloudellinen lisäarvo on valunut latvavesiltä rannikoille ja jokisuistoihin.
Suomihan on kallellaan länteen ja etelään, vaikka onkin luonteeltaan tasamaa.
Pietarin perustaminen kolme vuosisataa sitten avasi metropoliksi vartuttuaan Itä-Suomelle suuren mahdollisuuden.
Vesitie suurvallan markkinoille ja merille loi perustan Itä-Suomen teollistumiselle ja kaupankäynnille. Siltä ajalta on paljolti perua Itä-Suomen vahva metsäteollisuus, sahat ja sellunkeitto.
Karjatalouden juurtuminenkin vesiteiden varsiin oli seurausta pussinperän avautumisesta.
Sota katkaisi itäisen Suomen merelliset yhteydet ja sulki rajan melkein hermeettisesti.
Vasta viisi vuosikymmentä sitten yhteydet itään vähin erin avautuivat. Luottamus karttui puolin ja toisin, kauppa kävi vastavuoroisesti. Matkailu madalsi rajaa ja investointeihinkin uskaltauduttiin.
Itäinen Suomi elpyi ja kiri aluetaloudellista takamatkaansa kiinni.
Entäs nyt Itä-Suomi, kun kehitysnäkymät menivät taas kertaheitolla uuteen uskoon?
Turvallisuuspoliittinen ratkaisu, sinänsä välttämätön tässä tilanteessa, ei tuo takaisin menetettyjä mahdollisuuksia. Pitäisikö menetyksiä kompensoida kansallisesti, ehkäpä myös EU-tasolla?
Avainasemassa ovat yhteydet.
Tärkein keino hyytävien näkymien katkaisemiseksi on yhteyksien ravakka kohentaminen.
Länteen painottuneita rata- ja tiehankkeita on kohdistettava itään. Muuten on idässä vaarana taloudellinen takatalvi, jota ei sulata ilmastonmuutoskaan.
Erkki Ryynänen
Maaninka/Kuopio