Anne Kalmari, kaupungissakin on keskusta
Minä en ole koskaan hoitanut lehmiä tai hevosia, mutta en myöskään kävelyttänyt muuta eläintä kuin papan hirvikoiraa. En hirvimetsällä, vaan kuusamolaisella kylätiellä, kun piti keksiä jotakin ulkoiluun liittyvää tekemistä mummolassa vieraillessa.
Liharuokaa syön harvoin, koska pidän kasvisruoasta. Kalaa en syö lainkaan, joten otan omega kolmoseni purkista. Raikasta suomalaista maitoa juon mielellään Saksassa juomani litkun jälkeen.
Kotoisin olen pienestä kainuulaisesta maaseutukunnasta. Helsingissä asun kauempana kuntakeskuksesta, kuin missään muualla aiemmin, vaikka matkaa ydinkeskustaan on vain viisi kilometriä.
Naapuria tervehdin samalla tavalla kuin aiemmin maaseudulla asuessanikin tervehdin. Työmatka taittuu kätevästi raitiovaunulla. Onpa mukavaa, kun ei tarvitse huolehtia autohuollosta, polttoaineen hinnasta tai tuulilasin raaputtamisesta pakkaskelillä.
Vaikka ei siinäkään mitään väärää ole, että autoa käyttää siellä missä se on välttämättömyys – lukuisissa paikoissa ympäri Suomen kun ei ole mahdollisuutta edes poistua kotoa ilman omaa autoa.
Olenkohan minä epäkelpo kepulainen, kun viihdyn kaupungissa, enkä ainakaan tällä hetkellä halua muuttaa takaisin kotiseudulleni Kainuuseen?
Kansanedustaja Anne Kalmari kehottaa Suomenmaan mielipidekirjoituksessaan vierailemaan maatiloilla tutustumassa suomalaiseen tuotantotapaan.
Olen samaa mieltä siitä, että ilman muuta tällaiseen vierailutarjoukseen kannattaa tarttua, mikäli siihen on mahdollisuus.
Mutta jos kaupunkilaisen väitetään eriytyneen maaseudusta, niin kyllä voisi myös maalaisen sanoa eriytyneen kaupungista. Kehottaisinkin edustaja Kalmaria Helsingissä töissä käydessään tutustumaan aitoon kaupunkilaiselämään eduskuntakuplansa sisältä.
Ymmärrän että Kalmari haluaa puolustaa maaseutua, mutta hän on valinnut täysin väärän tavan siihen.
Kyllä sääliksi käy pientä joukkoa helsinkiläisiä keskustan sotureita, jotka väsymättömästi julistavat keskustalaista aatetta Helsingin kymmenillä toreilla. Yritäpä sitten oman kansanedustajan populistisen aivopierun aiheuttaman kohun jälkeen selittää, että keskusta on kaupunkilaistenkin asialla.
Totuus on, että ilman kaupunkikannatusta keskusta ei enää koskaan palaa 20 prosentin puolueeksi.
Voitaisiinko aloittaa siitä, että omassa puolueessamme ymmärrettäisiin ja hyväksyttäisiin se tosiasia, että kaupunki ja maaseutu eivät ole toistensa vastakohtia, vaan ne tukevat toinen toistaan?
Anna-Leena VeteläinenHelsinki