Aivovammaviikko – ajatuksia yhteiskunnan parantamisesta
Suomessa aivovamman saa vuosittain n. 15 000–20 000 henkilöä. Aivovamman jälkitilasta kärsii arvion mukaan noin 100 000 henkilöä ja mukaan kun lasketaan vammautuneen lähipiiri, niin luku on jo noin puoli miljoonaa.
Aivovamman jälkitilalla tarkoitetaan tapaturman välittömien vaikutusten paranemisen jälkeen ilmeneviä pitkäaikaisia tai pysyviä muutoksia.
Viikolla 46 vietetään Aivovammaliiton järjestämää valtakunnallista aivovammaviikkoa.
Kuka tahansa voi saada aivovamman. Millaista sitten on elämä aivovamman jälkeen?
Kerron oman tarinani:
Jouduin maaliskuussa 2009 autokolariin, jossa sain monia vammoja. Muun muassa lantioni murtui monesta kohtaa. Lantion murtumien seurauksena sain kaiken lisäksi vielä aivoinfaktin. Tämä johti vasemman puolen halvautumiseen. Muistan miettineeni kesällä sairaalassa, miten elämä voi jatkua.
Nyt melkein 14 vuotta myöhemmin olen onnellinen perheenäiti, sairaanhoitajaopiskelija, kunnanvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas.
Näihin13 vuoteen on mahtunut kipeitäkin muistoja ja jatkuvaa kuntoutusta. Uuden identiteetin rakentaminen aivovammautuneena on ollut kaikkein vaikeinta. Miten minuun suhtaudutaan tämän jälkeen?
Yhteiskunnassa kohtaamme tietynlaisia odotuksia ja ennakkoluuloja. “Sinä olet vielä nuori, kyllä sinun tulisi jaksaa hoitaa lapset, käydä töissä ja vielä hoitaa sosiaalisia suhteitakin”. Tämä on esimerkki lauseesta, jonka olen kuullut.
En jaksa tehdä tätä kaikkea samaan aikaan ja pystyn myöntämään sen. Aikatauluttaminen ja suunnittelu on olennainen osa minun elämääni. Tänään jaksan tehdä koulutehtäviä, huomenna olen koko päivän lasten kanssa ja ylihuomenna lepään.
Lepäämisen jälkeen tutustun kunnanvaltuuston esityslistaan. Joskus jokin jää tekemättä. Tämä minun on täytynyt hyväksyä. Odotan, että vuonna 2022 yhteiskuntakin hyväksyy tämän.
Olen osa-aikaisesti eläkkeellä. Väsyvyys ja rasituksen sietokyvyn heikentyminen ovat tavallisia oireita aivovamman jälkeen ja tämä vaivaa minuakin.
Hyvin levänneenä toimintakykyni on kuitenkin täysin normaali ja tätä haluan korostaa. Aivovamma ei näy päällepäin, mutta kohtaan ihmisiltä edelleen epäileviä kysymyksiä, kun kerron asiasta. Aivovammaviikolla haluan tuoda tapahtuneen julki ja hälventää ihmisten vääriä mielikuvia aivovamman saaneista.
Olen lähtenyt politiikkaan mukaan koska haluan olla edistämässä yhteiskunnan tasa-arvoa ja auttaa osaltani saamaan vammautuneiden ääntä kuuluviin.
Moni vammautunut ihminen kokee haasteita jokapäiväisessä elämässään.
Hyvinvointiyhteiskunta mitataan sillä, miten hyvin se huolehtii heikommasta jäsenestään. Haluan lisätä yhteiskunnassa tietoisuutta ja näyttää omalla esimerkilläni, että elämä voi jatkua traumaattisen vamman jälkeen.
Olen erittäin huolissani terveydenhuollon kriisistä, ilman toimivaa terveydenhuoltoa minäkään en olisi elossa.
Meillä ei yhteiskuntana ole varaa antaa sen kaatua. Hyvin toimiva terveydenhuolto on meidän kaikkien etu.
Terveydenhuollon tulee toimia kaikilla tasoilla, neuvonnasta perusterveydenhuoltoon ja siitä erikoissairaanhoitoon. Tällä hetkellä ESH on erityisen kuormittunut, koska asiat, jotka hoituivat ennen perusterveydenhuollossa, hoidetaan nyt ESH:ssa. Perusterveydenhuoltoon satsaamalla saisimme vapautettua ESHn resursseja = säästäisimme rahaa.
Haluan myös parantaa työelämän joustavuutta ja kannustaa osa-työkykyisiä osallistumaan paremman yhteiskunnan rakentamiseen.
Jokaisella tulee olla mahdollisuus työskennellä omien resurssiensa mukaan. Monella alalla kärsitään osaajapulasta.
Tarjoamalla joustavaa – tai lyhyempää työaikaa – vakituisella työsuhteella mahdollistaisimme monen osatyökykyisen työllistymisen paremmin. Esimerkiksi minä en ole elämäni aikana työskennellyt kertaakaan vakituisessa työsuhteessa, koska niitä ei ole ollut tarjolla yllä mainituilla kriteereillä.
Minua on kannatellut vahva tukiverkko läpi vaikeiden aikojen. Kaikilla ei sitä valitettavasti ole. Meidän tulee yhteiskuntana varmistaa, että ketään ei unohdeta.
Yhteiskunnan riittävällä tuella nappaisimme useita väliinputoajia takaisin yhteiskunnan rattaisiin. Tämä vähentäisi syrjäytymistä, pystyisimme paremmin kohdentamaan yhteiskunnan tukia niille ihmisille, joiden työkyky ja kyky osallistua itsensä elättämiseen on syystä tai toisesta puutteellinen.
Esimerkiksi 25-vuotiaiden valtakunnallinen terveystarkastus olisi tähän hyvä keino.
Toivon, että tulevaisuudessa elämässä ja politiikassa olisi enemmän ymmärrystä ihmisten erilaisista tilanteista ja ajatuksista. Erimieltä asioista saa ja pitää olla, mutta toisten kunnioittamista ei saa unohtaa.
Jenny Vilkman
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/.