Yhteisvelka, mutta millainen?
Euroopan suurilla ei mene hyvin. Vuonna 2024 Saksan talous jäänee miinukselle. Ensi vuodelle virallinen ennuste on 0,6% kasvua. Ranskan vastaavat luvut ovat 1% ja 0,2%.
Saksan suuryhtiöt ovat historiallisen suurissa vaikeuksissa. Ranskassa budjettialijäämän arvioidaan ylittävän tuplasti 3 %:n EMU-kriteetrin. Ja siihenkin vaadittaisiin vielä 60 mrd. euron menojen lisäleikkaukset.
Kummassakaan EU:n mahtimaassa poliittinen tilanne ei ainakaan vahvista talouden luottamusta. Saksa valmistautuu ennenaikaisiin vaaleihin äärioikeiston AfP:n kovassa nousussa.
Ranskassa vuoden sisällä jo neljäs pääministeri yrittää estää katastrofin, jonka aineksia luottolaitos Moody`s kasasi äskettäin laskemalla Ranskan luottoluokitusta. Se nostaa Ranskan valtionbondien hinnat 3 %:iin, mikä taas ei ole hyvä uutinen maan noin 3200 miljardin euron velkasalkun kannalta.
Kaiken kukkuraksi koko EU jää sekä kilpailukyvyllä että kasvulla muusta maailmasta kovaa vahtia. Eikä näkymää helpota Putinin julma sota ja siitä kärsivän Ukrainan taloudelliset ja poliittiset haasteet EU:lle.
Saksan ja Ranskan murheiden sävyttämän keskustelun myötä kiihtyy myös keskustelu EU-maiden yhteisvelasta. Sen tarve puetaan kulloinkin käyttökelpoisimpiin kääreliinoihin. Sen auktorisoimista edisti juurikin Italian entinen pääministeri Mario Draghi raportillaan. Niinpä avoimimmin sitä kannattavat nyt Italia, Ranska ja Espanja sekä kaikki itäisen EU:n jäsenmaat.
Itä-Euroopassa ja raskaasti velkaantuneissa Italiassa ja Ranskassakin mahdollisen yhteisvelan nähdään tarjoavan vanhan kaavan mukaan ylivoimaisesti eniten uutta rahaa näiden maiden omille mitä moninaisimmille hankkeille, vaikka sitä kauniisti perustellaankin koko EU:n yhteisellä hyvällä.
EU:n jäsenmaiden on voitava aidosti kilpailla keskenään.
Minunkin mielestäni EU-maiden kannattaa tarttua yhteisvelkaan silloin, kun sillä voidaan vastata aitoon tarpeeseen. Tällainen ei ole mikään esitetyistä uusista elvytys- tai kasvurahoitusmalleista. Vanhan sosialistisen järjestelmän malli on kerran koettu ja kuopattu.
Vähän mutkia suoristaen, Neuvostoliiton johdolla rahat ensin koottiin yhteen. Sitten Moskova jakoi investointeihin muka hyväksi tietämällään tavalla. Brysselille ei pidä antaa oikeutta meidän lukuun tehdä samoin.
EU:n jäsenmaiden on voitava aidosti kilpailla keskenään. Ja kun on hyviä hankkeita, tietoa ja teknologiaa, jälkeä syntyy pienissäkin maissa, kuten esimerkit Irlannista, Tanskasta, Ruotsista ja Sveitsistä kertovat.
Kilpailtu tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatioiden yhteinen rahoitus on perusteltua. Se sataa kaikkien unionimaiden laariin. Siihen tarvittava lisärahoitus on rajallista.
Erityisen vahvasti kannatan EU-maiden yhteistä panostusta puolustusteollisuuteen. Siinä unionimaiden intressien luulisi olevan yhteisten. Siinä olennaista on, että kykenemme kohentamaan nopeasti yhteistä turvallisuutta.
Tällaisten hankkeiden yhteisrahoitukselle siis kyllä. Suurhankkeiden tai elvytysrahoituksen yhteisrahoitukselle ei.