Yhteisvelka, Murron raportti ja innovaatiosilta
Pitkästä aikaa voi olla tyytyväinen EU-komission puheenjohtaja von der Leynin julkisiin ulostuloihin. Ehdotuksessa EU:n aseistautumissuunnitelmaksi esitetään 150 miljardin euron yhteisvelkaan perustuvan rahoitusvälineen rakentamista. Siperia on vihdoin opettanut. Nyt on aika ottaa uusi alku. Jos Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on jossakin oikeassa, niin siinä, että aika on koittanut, jolloin 2 prosentin Nato-lupaus on täytettävä tuplaten.
Toistan vähän kirjoitustani kuukauden takaa. Minusta Suomen kannattaa tukea voimakkaasti tällaista yhteisvelkaa. Toivon, että oppositiossa oleva keskustakin ottaa asiaan selvän puoltavan kannan. Puolustukseen otettava yhteisvelka on täysin eri tarina kuin elvytykseen otettu holtiton yhteisvelka. Sitä on ruiskittu vaikka minne. Siihen on liittynyt korruptiota ja se on tulonsiirtoa enemmän kuin aitoa elvytystä.
Suomessa on Venäjän vastaista rajaa enemmän kuin muussa EU:ssa yhteensä. Meidän intressien tulee olla yhteisvastuullisella rahoituksella tukea toimia, jotka tähtäävät erityisesti juuri Euroopan itärajan turvallisuuteen. Hanke merkitsee myös mainiota mahdollisuuksia suomalaiselle puolustusvälineteollisuudelle. Tunnustus pääministeri Petteri Orpolle (kok.) selkeästä postitiivisestä kannasta.
+++
Risto Murron raporttiin kohdistui suuria odotuksia. Ja monia hyviä iät ajat tunnettuja lääkkeitähän siinä tarjottiinkin. Monia niistä voi tukea. Mutta uusia avauksia saa hakea. Entä nämä yritystuet? Muutama vuosi sitten kaikki Suomessa tuntuivat tietävän, kuinka paljon on tarpeettomia yritystukia. Niitä piti leikata. Mutta kaikki olivat erimielisiä siitä, että mistä sitten!
No, ratkaisu näyttää sekä Sanna Marinin että Orpon hallituksen aikana olleen yritystukien lisääminen. Ja media on hiljaa! Missä on Hesari ja iltapäivälehdet? Murron työryhmä jatkaa samalla linjalla ilman, että se esittäisi olemassa olevia tukia mainittavasti vähennettäväksi. Vain listaamattomia pk-yrityksiä pitäisi kiristää!
Murto ehdottaa veronalaisten pääomatulo-osinkojen rajan nostamista nykyisestä 20 %:sta 40 %:iin. Tämä on väärin. Eikä perintö- ja lahjaveron poistaminen ja korvaaminen luovutusvoittoverolla ole sekään mikään pk-yritysten tukitoimi. Uudistaa perintö- ja lahjaverotusta toki pitää. Liikkeelle voisi lähteä verottomuuden alarajan radikaalista nostamista. Tavallisille kansalaisille tämä antaisi jotain enemmän kuin esitetty luovutusvoittoratkaisu.
+++
Suomen erityinen haaste on se, että sittenkin aika suuri osaamis- ja tutkimuspotentiaali ei muutu uusiksi innovaatioksi riittävän nopeasti. Olemme hurjasta hitaampia tässä kuin monet kilpailijamme.
Murron ryhmä tunnistaa kyllä ongelman, mutta ei esitä kunnollisia ratkaisuja. Vanha teollisuuspuisto sieltä kurkistaa, mutta ei paljon muuta. Osaamisyhteisöjen, eli yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän edustajien tai yhteisöjen välille tulisi rakentaa innovaatiosiltoja, kehittämisalustoja, joissa uusin tieto ja sen parhaat soveltajat ovat kiinteässä ja jatkuvassa yhteistyössä.
Meillä oli OSKE:t ja SHOK:t, mutta ne kuopattiin. Niitä modifioiden tulisi kehittää teknologiakeskittymien malli, joka panee tieteen tulosten soveltamiseen, innovaatioiden tuottamiseen, aivan uuden vauhdin.