Rahan ja politiikan liitto
Ainakaan uudemmassa maailmanhistoriassa eivät raha ja politiikka ole sotkeutuneet samassa mitassa yhteen kuin tänään.
Jo hyvissä ajoin ennen USA:n vaaleja monet miljardöörit asettuivat rahoineen ehdokkaan tueksi, jonka uskoivat auttavan heitä. Elon Musk tuki avoimesti Trumpin kampanjaa 250 miljoonalla dollarilla. Samalla asialla olivat myös Amazonin Jeff Bezos ja monet muut. Nyt, kun Trump kokoaa hallintoaan, Muskin ja Bezosin lisäksi pyhiinvaellusmatkoja uuden presidentin kartanoon ovat tehneet monimiljardööreistä myös mm. Facebookin ja Metan Mark Zuckerberg, Applen Tim Cook ja Tik Tokin Shou Zi Chew.
Herroja kaikki, joista useimmat vielä joitakin aikoja sitten suhtautuivat Trumpiin joko epäillen tai olivat suorastaan häntä vastaan. Mutta asiat muuttuvat. Raha valvoo etujaan ja presidenttiä kiinnostaa raha.
Mutta ei USA ole tässä moodissaan yksin. Oma räikein luku kaikista on Putinin Venäjä, jossa Putin-uskolliset oligarkit ovat Putinin tuella muodostaneet oman rälssin ja vieneet kansalta rahat. Vähän eri muodoissaan sama ilmiö löytyy kaikilta mantereilta, Euroopastakin.
Suuren rahan ja valtiojohdon liitot alistavat demokraattisia rakenteita omissa maissaan ja ovat taipuvaisia itsekkäisiin ratkaisuihin myös kansainvälisessä kanssakäymisessä, mm. kaupassa. Ja jäljet näkyvät monessa. Vaaleja ostetaan rahalla suoraan tai välillisesti.
Vaalituloksia väärennetään toisaalla ja kyseenalaistetaan toisaalla. Valtioiden sisällä, esim. USA:ssa ja Kiinassa aineellinen eriarvoisuus on kasvanut valtavaa vauhtia. USA:ssa pienempituloinen 50 % väestöstä omistaa 1–2 % maan varallisuudesta. Suurituloisin prosentti omistaa 30–40 %. Ja eriytyminen on kasvussa kaiken aikaa.
Tuo sama itsekkyys heijastuu nyt myös monille maailmantalouden pääareenoille. Maailman kauppajärjestö WTO on jo joutunut pelisääntöineen sivuraiteille, kun USA:n johdolla yhteisiä pelisääntöjä on rikottu kiihtyvällä tahdilla.
Tullit, kaupan ja teknologian eri sortin rajoitteet ja esteet ovat esimerkkejä itsekkäistä suojaustoimista. Kiinan, USA:n ja monien muiden suurien perässä myös EU on lähtenyt samalle tielle sallimalla valtavat poikkeukset valtiontukiin.
Pienen maan kannalta tällainen meno on myrkkyä. Ja vaara on, että jatkoa seuraa. Nyt, kun USA:ssa presidentin hallinnon ytimen muodostavat lähes 100 %:sti miljardöörit, nähtäväksi jää, missä määrin hallinnon oman bisneksen edut peittoavat reilun markkinatalouden periaatteet.
Kaiken lisäksi Trumpin helmoissa pyörivien miljardöörien toimet eivät rajoitu vain USA:een. Herra Musk on äskettäin sotkeutunut sekä Englannin että Saksan politiikkaan. Hän lupasi jopa rahoittaa englantilaisen äärioikeistolaisen populistisen Reformi-puolueen johtohahmoa Nigel Faragea. Haukuttuaan Saksan liittokansleri Scholzin hän kiirehti kehumaan ja tukemaan äärioikeistolaista vaihtoehto Saksalle (AfD) puoluetta ja sen johtoa.
Jos tällainen toiminta, jonka takaa paistaa maailman vahvimman valtion valta, maailman rikkaimpiin kuuluvien ihmisten raha ja heidän omistamat maailman tehokkaimmat digitaaliset media-alustat, jatkuu ja laajenee demokratioihin, on se suuri vaara koko maailmalle.
Näiden herrojen sotkeutuminen asioihin, jotka eivät heille kuulu, pitäisi puuttua.