Kyllä jonkun kanssa pitäisi kaveri olla!

EKP:n uusimmat tilastot euroalueen taloudesta eivät tuoneet valoa Euroopalle. Viimeisen vuosineljänneksellä Saksasan BKT oli  – 0,2 %, Ranskassa – 0,1 % ja Italiassa 0,0 %. Samaan aikaan IMF ennustaa USA:n kuluvan vuoden kasvuksi 2,7 % oltuaan viime vuonna likipitäen sama, toissa vuonna 5,1%.

Vaikka EKP ohjauskorkoja nyt laskeekin, kovin paljon parempaa vaihdetta silmään eivät Euroopan veturit taida löytää. Poliittisesti kaikki kolme ovat enemmän tai vähemmän sekaisin. Taloudellisesti Italian yltämistä nollakasvuun on auttanut muun EU:n valtava tuki. Pelkästään avustusmuotoinen elvytys- ja aluetuki on noin 120 miljardia euroa ja 100 miljardin euron lainatuki päälle. Kun elvytysrahojen käyttö loppuu muutamien kuukausien kuluttua, mitenkähän käy!

Ranskassa Macronin idealismin kannatus hiipuu, maan julkinen velka on paljon Suomenkin lukuja suurempi eikä Euroopan lyhyimmän työajan maa ja poliittisesti hapuileva valtio ole valmis ottamaan Euroopan johtajuutta. Yritystä Macronilta ei ole puuttunut.

Kaikista ongelmallisin on kuitenkin Saksan tilanne. Saksa ripusti itsensä fossiiliseen venäläiseen energiaan ja Kiina-yhteistyöhän. Ensin se koki energiashokin, kun Putin aloitti julman sotansa. Sitten sen teollisuuden suurinvestoinnit Kiinaan alkoivat piiputtaa. Volkkarin, Mersun, BMW:n, BASF:n Kiina-investoinnit, jotka olivat tuottaneet yhtiöille valtavia voittoja kohtasivat haasteita, kun Kiina tuki omiaan enemmän, kun Kiinan ihmisoikeuskysymykset nousivat pintaan ja kun Kiinan asenne USA:n kumppaniin EU:iin oli tiukentunut.

Uusi todennäköinen liittokansleri Merz komentaa jo yrityksiä pois Kiinasta.

Kaiken kukkuraksi Saksan sisällä syntynyt keskustelu Kiina-investoinneista muuttui nopeasti kielteiseksi. Uusi todennäköinen liittokansleri Merz komentaa jo yrityksiä pois Kiinasta. Nyt myös Trumpin USA vaatii saksalaisia ja muiltakin eurooppalaisia teknologiayrityksiä, uhkausten kera, tulemaan pois Kiinasta ja investoimaan USA:een.

Saksalaisen teollisuuden suuret ovat nyt kolmen tulen välissä, Kiinan, USA:n ja oman kotimaisen mielipiteensä ristitulessa. Kaiken lisäksi, jos Trump asettaa 50 %:n tullit kiinalaisille autoille, mihin ne autot sitten pannaan? Ne tulevat halvalla  Eurooppaan ja aiheuttavat täällä ongelmia.

Ja jos joku ajattelee, että Eurooppa laittaa sitten yhtä korkeat tullit kiinalaisautojen tulvalle, niin eipä se niin helppoa ole. Miten muuten Kiina sellaiseen vastaisi kuin rajoittamalla kriittisten raaka-aineiden ja komponenttiin virtaamista Kiinasta Eurooppaan? Ja sen vaikutukset unioniin olisivat paljon suuremmat kuin sodan aiheuttaman energiashokin.

Muistetaan, että USA voi kyllä pärjätä Kiinan kanssa, vaikka millaisella tulli- ja rajoitepolitiikalla. Ja päinvastoin. Mutta EU:lle rasti on vaikeampi. Johtopäätökseni on, että Euroopan kannattaisi olla edes jonkun kanssa kaveri.

Toinen johtopäätös on, että olisi EU:n aika oppia omista hölmöyksistään: Nyt EU:n autojen päästönormit suosivat EU:n markkinoilla kiinalaisia sähköautojen valmistajia, joilta eurooppalaiset polttomoottoriautojen valmistajat joutuvat hankkimaan päästöoikeuksia.