Kuntapäättäjän uudet, muuttuvat vastuut
Kunta- ja aluevaaliehdokkailta on kysytty, että mihin niitä pieniä kuntia tarvitaan ja että eikö niitä pitäisi yhdistää? Suomessa on noin 300 kuntaa. Niin myös Ruotsissa.
Ranskassa on toisin, noin 36 000 kuntaa, Saksassa lähes 11 000. Ylipäänsä Euroopassa kuntia maan väkilukuunkin verrattuna on paljon enemmän kuin Suomessa.
Silti keskustelua kuntajaotuksesta voidaan käydä, mieluusti kuitenkin niin, että työrauha tulisi vaihteeksi turvata jo siksikin, että hyvinvointialueilla myllerrys vielä jatkuu.
Hyvinvointialueillehan siirtyi uudistuksessa kunnilta niiden raskaimmat tehtävät. Uudistus asettaakin kuntapäättäjän nyt entistä enemmän kehittäjän rooliin.
Maankäyttö, kuntarakenne, kaavoitus, tiet ja kadut, asuminen ja elinkeinopolitiikka ovat tehtäviä, joissa kunnan päättäjät voivat vaikuttaa siihen kuinka hyvin toimiva kunnan yhdyskuntarakenne on, kuinka hyvin se houkuttaa ja palvelee elinkeinoja ja kunnan eri alueiden, kylien ja kaupunginosien asukkaita.
Halutessaan kunta voi suosia enemmän tai vähemmän myös vapaa-ajanrakentamista ja ylipäänsä hajautettuja ratkaisuja. Mieluusti enemmän, on minun toiveeni kyläasujana.
Päivähoidon, peruskoulun ja lukiokin järjestämisessä kuntapäättäjällä on enemmän liikkumatilaa kuin ylhäältä johdettujen hyvinvointialueiden päättäjillä.
Kuntakohtaiset opetussuunnitelmat, valinnat suurien ja pienempien koulu/päiväkoti-ratkaisujen välillä, koulumatkojen järjestäminen ja niin edelleen kuuluvat kuntapäättäjälle.
Kuntien vetovoimassa voi olla valtavia eroja kunnan kulttuuri- ja liikuntapalveluista johtuen. Eikä alan hyvän ja toimivan palvelumallin tarvitse olla aina suurella rahalla tehty. Kuntapäättäjällä voi olla iso merkitys ideoiden kehittäjänä ja paikkakuntahengen synnyttämisessä ja ylläpitämisessä.
Kulttuurin ja liikunnan palvelujen kirjo on niin laaja, ettei jokaisessa kunnassa voi olla tarjolla kaikkea. Eri palveluihin keskittyen naapurit voivat yhdessä tarjota paljon enemmän.
Kuntapäättäjät ovat kokeneet itsensä perinteisesti palvelujen jakajan rooliin, eli sellaisten ratkaisujen tekijöiksi, jotka vaativat rahaa. Nyt hyvän kuntapäättäjän rooli on osata auttaa rahan hankkimisessa kunnan taloudellisen liikkumavaran laajentamiseksi.
Elinkeinopolitiikka, edellytysten luominen yrityksille ja työpaikoille, on uusien kunnanvaltuutettujen tehtävien ydintä. Elinkeinopolitiikka ei voi olla enää vain virkemiesten tehtävä.
Elinkeinopoliittisten strategioiden ja ohjelmien valmistelu, luova ideointi, yrittäjyyden asian ja markkinatuntemuksen tuominen kunnan päätöksentekoon on tavattoman tärkeä asia, johon kuntapäättäjiä tarvitaan. Samoin yhteistyöalustojen rakentaminen oman paikkakunnan koulutukselle, tutkimukselle ja bisnekselle.
Mielestäni myös valtionosuuksien pitää reagoida kunnan aktiviteettiin tai sen puutteeseen elinkeinopolitiikassa. Ei voi olla niin, että niitä, jotka eivät yritä, palkitaan. Valtion tulee palkita elinkeinopoliittisesta aktiivisuudesta, vaikka toimet eivät aina johtaisikaan suuriin läpimurtoihin.