EU kannustaa oikeudenmukaiseen siirtymään energiapolitiikassa

EU on päättänyt niin sanotussa Green Dealissa, että vuoteen 2030 mennessä hiilidioksidipäästöjä (CO2) vähennetään 50–55 prosentilla.

Vuoteen 2050 mennessä unionin on tarkoitus olla hiilineutraali.

Tavoitteet ovat kovia. Kun taakse jääneiden 28 vuoden aikana onnistuttiin päästöjä vähentämään noin 22 prosentilla, nyt kymmenessä vuodessa pitäisi pystyä 27-32 prosentin vähennyksiin.

Uljaiden uusien tavoitteiden saavuttamiseksi Euroopan komissio on esittämässä monia tehotoimia.

Yksi niistä on niin sanottu Just Transition Mechanism (JTM), eli Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi.

Kysymys on noin 100 miljardin euron toimenpide- ja rahoitusohjelmasta seitsemän vuoden ajalle, jolla hiilen, ruskohiilen ja turpeen tuotanto on tarkoitus ajaa alas runsaan kymmenen vuoden kuluessa.

Tämän ohjelman taustalla ovat vaikeudet, joita EU:n sisällä on ollut saada itäisen EU:n jäsenmaita mukaan toimimaan hiilen tuotannon ja käytön alas ajamiseksi.

Puolan johdolla nämä maat esittivät jo vuosia sitten, että ehto hiilestä luopumiseksi on, että EU:n pitää rahoittaa siirtymää päästöttömiin energialähteisiin miljardeilla euroilla.

Maat saivat jo vuonna 2018 tahtonsa lävitse.

Nyt tuon JTM:n rahoitus on tarkoitus hoitaa siten, että EU:n budjettiin osoitetaan jäsenmaille rahaa yhteensä noin 10–18 miljardia euroa, joka kohdennetaan siirtymärahastoon.

Summat ovat vielä auki, koska niistä ei ole yksimielisyyttä. Rahastosta myönnetään suoria avustuksia hiilestä, ruskohiilestä ja turpeesta luopuville hiili-, ruskohiili- ja turvemaakunnille.

Yksikään maa ei voi kuitenkaan saada yli 2 miljardia euroa. Myös EU:n koheesio- eli alue- ja koheesiorahoitusta voidaan myöntää samoille alueille.

Loput kymmenet miljardit eurot kanavoidaan tuen kohdemaakunnille lainoina ja takauksina, joista vastaavat Invest-EU ja Euroopan investointipankki (EIB). Näidenkin rahoittajien takana ovat viime kädessä EU:n jäsenmaat.

Avustuksilla, lainoilla ja takauksilla on tarkoitus kompensoida niitä inhimillisiä ja taloudellisia menetyksiä ja kustannuksia, joita syntyy alueella, joilla hiilestä tai turpeen tuotannosta luovutaan tai sitä vähennetään merkittävästi.

Millaisia alueita ja millaisia asioita tuetaan? Tuen piiriin pääsevät alueet arvioidaan koko EU:ssa maakunnittain.

Maakunnat, joissa työpaikka- ja palvelumenetykset ovat suurimmat, voivat hakeutua siirtymän tukialueiksi. Ylivoimainen valtaosa näistä on hiilen tuotantoalueita, jotka työllistävät tänä päivänä lähes 300000 henkilöä.

Koko EU:ssa turvetuotannossa on runsaat 10000 työpaikkaa. Suomessa näistä on yli puolet.

Mutta tukea voivat hakea myös maakunnat, joissa turpeen tuotantoa on päätetty suunnitelmallisesti ja merkittävästi vähentää.

EU:n komission taustaselvityksessä tällaisiksi alueiksi tunnistettiin Suomesta lähinnä läntisen ja keskisen Suomen turvemaakunnat.

Komission myöhemmässä valmistelussa nämä ovat jääneet kuitenkin pois ja tukea luvataan meillä itäisen ja pohjoisen Suomen maakunnille, joissa on turvetuotantoa.

Suomessa turpeen tuotannon merkittävin tuotantoalue on kuitenkin Etelä-Pohjanmaa lähes 16000 tuotantohehtaarin määrällä.

Toiseksi suurin on Pohjois-Pohjanmaa vajaalla 12000 hehtaarilla. Sitten tulevat tasavertaisina Keski-Suomi, Satakunta ja osa Itä-Suomea.

Suomen hallituksen ja meidän meppien tehtävänä on nyt huolehtia, että kaikki Suomen turvemaakunnat pääsevät tuen piiriin.

Komission alustavan arvion mukaan suoraa avustusta muutama maakuntamme voisi saada 165 miljoonaa euroa.

Tuen saannin edellytyksenä ovat suunnitelmat, turpeen tuotannon merkittävä vähentäminen ja osoitettavissa olevat menetykset työpaikoissa ja alueen yleisessä hyvinvoinnissa.

Suoraa tukea maakunnat voisivat saada muun muassa uusiutuvan energian hankkeisiin, työllisyyteen, koulutukseen sekä laajakaistahankkeiden toteuttamiseen muuhunkin infrastruktuuriin.

Takauksilla ja lainoilla Invest-EU ja EIB voivat tukea teollisia ja palveluinvestointeja – sekä yksityisiä että julkisia.

Pyrkimyksemme on lisätä tuen piiriin myös maa- ja metsätalouden oheiselinkeinot ja muun muassa luontomatkailu.

Käsitykseni on, ettei Suomen kannata ajaa koko turvetuotantoaan alas.

Turvetta tarvitaan huoltovarmuuteen polttoprosessien kohdentamisessa, samoin kasvualustoina.

Selvää kuitenkin on, että sen määrä vähenee.

Jos Suomi olisi tehnyt niin kuin monet puolueet ovat vaatineet, eli nostanut turpeen verotuksen kivihiilen tasolle, kivihiili olisi korvannut turpeen ainakin vuoteen 2030 saakka.

Nyt meillä on mahdollisuudet turpeen hallittuun alasajoon siten, että EU maksaa siitä meille, mutta tämä ei tapahdu ilman maakuntakohtaisia suunnitelmia.

Niiden tekemisen aika on nyt. Uudistus käynnistyy jo ensi vuoden alussa.