Puolan talousihmeestä

Helsingin Sanomien toimittaja Suvi Turtiainen kirjoitti muutama päivä sitten mielenkiintoisen reportaasin Puolan taloudesta. Mutta miksi jutussa sivuutettiin kokonaan EU:n Puolalle myöntämien valtavien  aluetukien merkitys?

Tuista kolme, koheesiorahoitus (aluepolitiikka), EU:n elvytyspaketti (RRF/NGEU) ja unionin sosiaalinen Ilmastorahasto (SCF) muodostavat kokonaisuuden, jolla on etenkin tiettyjen Puolan alueiden kannalta todella suuri merkitys. 

Näistä kolmesta tukivälineestä Puola saa EU:n tilintarkastustuomioistuimen ja komission raporttien mukaan muutamassa vuodessa avustusta yhteensä 106,1 miljardia euroa ja RRF:n lainat päälle.

Maassa, jonka BKT on noin 1000 miljardia euroa, se on aika paljon. Olkoonkin, että osa summasta jakaantuu seitsemälle, pääosa kolmelle vuodelle.

Suomen noin 300 miljardin euron bruttokansantuotteeseen suhteutettuna tuo tarkoittaisi noin 30 miljardin avustusta muutamalle vuodelle. Sellainen saattaisi taata sen, että emme taapertaisi EU:n tarkkailuluokalla.

Puolan talous on todellakin ottanut muun unionin talouskehitystä kiinni vauhdilla. Puola on tehnyt monia asioita oikein. Massiivisten EU-tukien jättäminen vailla huomiota Puolasta puhuttaessa ei ole kuitenkaan oikein.

Jäsenmaiden alue-erojen kaventaminen on sinänsä EU:n aluepolitiikan ydintä ja kohtuudella hyväksyttävää. EU:n aluetuet ja muut edellä mainitut tuet kohdentuvat kuitenkin monesti kumuloituen samoihin maihin ja alueisiin, mikä johtaa kohtuuttomuuksiin.

EU:n koheesiopolitiikan toinen tärkeä tehtävä on jäsenmaiden sisäisten erojen kaventaminen. Puolassa alueiden erot eivät ole suinkaan kaventuneet.

Muutaman vuoden takaisten tilastojen mukaan pääkaupungin Varsovan alueen ja maan heikoimpien alueiden väliset kehitysarot ovat 3–4-kertaiset (esimerkkinä Varsova – Elcki), eikä erojen supistumista ole tapahtunut.

Varsovan valtavasti kasvanut PPS-kansantuote (EU-ostovoimakorjattu kansantuote) on ohittanut reippaasti Helsingin vastaavan.

Uudella ohjelmakaudella on otettava uusi kurssi. Tarvitsemme reilun EU:n, jonka aluepolitiikka auttaa niitä alueita, jotka tukea tarvitsevat. Emme tarvitse tulonsiirtounionia!