Presidentinvaalien jälkisanat

Aluksi lämmin kiitos kaikille kampanjassa mukana olleille ja minua eri tavoin tukeneille. Joka puolella Suomea oli sykähdyttävää kokea, kuinka keskustalaiset jaksoivat tehdä vaalityötä, järjestää tilaisuuksia, grillata makkaroita, kerätä nimiä, jakaa esitteitä, kuljettaa ehdokasta, järjestää vaalitukea ja kaikkea muuta mahdollista.

Tätä kaikkea tehtiin, vaikka takaraivossa monet varmasti tunsivat, että Sauli Niinistö voittaa uuden kauden itselleen.

Kansanvallassa vaalit itsessään ovat aina tärkeät. Ja se, että vaalit otetaan tosissaan ehdokkaiden kannanotoista kenttätyön toriteltoille asti. Vaalityön organisointi on puolueiden ja kansalaisliikkeiden tehtävä – mikään muu ei tätä äänestäjien kohtaamista voi järjestää.

Itse ehdokkuus oli minulle kunnia-asia. Saada olla keskustan presidenttiehdokkaana on jotain, mitä en olisi nuorena osannut koskaan kuvitella.  

Ehdokkaiden vastuulla oli vaalien sisältö ja kuinka Suomi asemoituu juuri nyt maailmassa. Saatamme tai saattaisimme olla monessa kysymyksessä taitekohdassa.

Vaaleissa nähdyn perusteella Suomi ei harkitse muuttavansa peruslinjaansa sotilaallisesti liittoutumattomana maana. Nato-jäsenyyttä ajava kokoomus oli liikkeellä sammutetuin lyhdyin tuppisuuna, eikä meidän muiden tarvitse sietää heidän Ruotsin veljespuolueensa kanssa käymää kaksoistaktiikkaa.

Toiseenkin jakolinjaan tuli selkeä vastaus. Suomalaiset eivät kaipaa eristäytymistä,  EU-eroa, markkaa tai muukalaisvastaisuutta. Kaikelle tälle on kannatusta, mutta Suomessa vähemmän kuin kansainväliset ideologiset esikuvat muualla saavat kannatusta.

Keskustalle tämä on vaikea paikka, koska monilla vahvoilla kannatusalueillamme Laura Huhtasaari ja Paavo Väyrynen keräsivät ääniä.

On näiden alueiden äänestäjien vastuulla, aiotaanko todella syrjäseutujen poliittinen vaikutusvalta hajottaa ja nostaa kädet pääkaupunkiseudun vallan edessä pystyyn. Keskusta ei minusta voi lähteä näillä kysymyksillä flirttailemaan.

Kolmannessa taitekohdassa sitä vastoin tapahtuu muutos. Vaikka Venäjä kerää jatkossakin Suomessa paljon huomiota, on ulkopolitiikassamme globaalin agendan noustava kattavasti esille.

Sitä erityisesti pakolaisuuden ehkäisy ja Afrikan väestöräjähdyksen ennakointi vaativat. Eikä globaalimpi ote ole ristiriidassa aiemmin tehdyn kanssa. 

Lähdin luonnollisesti hakemaan paljon parempaa tulosta kuin sain. En kuitenkaan löytänyt tapaa puhutella suomalaisia laajemman luottamuksen saamiseksi.

Itselleni tämä oli elämäni tärkein vaali. Jos en olisi lähtenyt mukaan niin tiedän, että vaalikeskusteluja seuratessani minua olisi harmittanut, että en ole mukana.

Tämä piti käydä läpi. Näin sanon, vaikka en tietysti olisi koskaan halunnut vastaanottaa tällaista tulosta.

Tulos luonnollisesti panee tutkiskelemaan omaa motivaatiotani siitä, mitä vielä politiikassa pyrin tekemään. Sen pohdinnan kanssa en kiirehdi – täytyy kuunnella aikansa omaa sisäistä ääntään.

Politiikassa ihanteet ja tavoitteet ovat aina pääroolissa, mutta perimmältään kannatus ja suosio ratkaisevat sen, voiko tuloksia saavuttaa. Tämän tosiasian kanssa kannattaa olla nöyrä. Siksi vaaleja järjestetään.

Itselleni tämä oli elämäni tärkein vaali.

Mutta porukalle minulla on paljon havaintoja tältä kierrokselta. Ihmiset tulivat mielellään kierroksen alkuosan ”Ulkopolitiikkaa yhdessä” -tilaisuuksiin. Meidän on kyettävä tarjoamaan jäsenille ja muillekin teemakohtaisia tilaisuuksia.

Puolueen toiminnalla vaikutetaan laaja-alaisesti yhteiskuntaan ja siksi erityisteemoillekin ulkopolitiikan tavoin on löydettävä sijansa.

Parhaat ja toimivimmat vaalityön muodot on tämänkin kokemuksen pohjalta etsittävä. Siellä missä oli onnistuttu vuokraamaan tyhjä liikehuoneisto muutamaksi viikoksi, syntyi paikasta vireä kokoontumispaikka. Etenkin maakuntavaaleissa monissa kunnissa kannattaisi toteuttaa sama.

Sosiaaliseen mediaan uutena tupailtana päästään vähitellen sisään, mutta ihmisten suoran kohtaamisen on jatkossakin oltava päätyömuotomme.

Vielä kiitos kaikille kampanjaani osallistuneille. Nautin tästä valtavasta kierroksesta.

Taivalkoskelta sain illalla viestin, että Facebookissa julkaisemastani kartasta puuttui nuppineula heillä Jalavan kaupassa pidetystä keskustelusta. Siis 358 – Suomen maanumero – tuli lopulliseksi tilaisuuksien määräksi.

Pääsin jo eilen onnittelemaan Sauli Niinistöä. Hän voitti avoimen kilpailun vastaansanomattomalla tavalla.