Aika suunnata kasvuun

Hallituksen ensimmäinen vuosi on kulunut suurten päätösten tekemiseen.

Ne ovat olleet välttämättömiä ja niillä on vakautettu tilannettamme. Nyt aikaa ja harkintaa on ryhdyttävä käyttämään sellaisiin uudistuksiin ja muutoksiin, jotka luovat työpaikkoja.

Tämäkin haaste on laaja-alainen ja vaatii sekä lainsäädäntöä, rahaa että uutta asennetta ja tapaa ajatella.

Hallitus on jo ministereiden Rehn ja Lindström valmistelemana avannut suuntaa tähän yrittäjyys- ja työllisyyspaketilla. Ministeri Bernerin linjaukset ja päätökset infrapuolen konkreettisilla investoinneilla ja lainsäädännöllä tähtäävät samaan.

Pääministeri Sipilän johdolla valmistellaan valtion omaisuuden järkevämpää käyttämistä 2010-luvun työllisyyden tarpeisiin. Ministeri Tiilikaisen ja Rehnin vastuulla ovat biotalouden ja energiatulevaisuuden ratkaisut.

Ministerit Rehula ja Vehviläinen luovat julkisen sektorin uudistamisella edellytyksiä tuottavuuden nostamiselle ja digitaaliajan mahdollisuuksien täysimääräiselle hyödyntämiselle. Tätä tehdään myös taloudelle tärkeillä terveyden ja sosiaalitoimen aloilla.

Keskustalla on hoidossaan monet niistä avaintehtävistä, jotka tulevaisuuden työn ja tuotannon kannalta ovat avainasemassa. Mutta rahaa on vähän käytettävissä.

Siksi odotusten ei pidä keskittyä liikaa valtion rahoihin vaan kykyymme uudistaa lainsäädäntöä ja toimintatapoja ja luoda keinot, joilla yksityinen raha meiltä ja maailmalta saadaan kiinnostumaan Suomesta.

Investointivaraus olisi neljänneksen hyppäys kohti Viron veromallia yritysverotuksessa.

Matti Vanhanen

Hallitusohjelmassa on kasvun edellytysten kannalta yksi huomaamaton mutta paljon mahdollisuuksia antava virke. Se kuuluu: ”Selvitetään yrityksen verotettavasta tulosta tehtävä varaus investointien edistämiseksi.”

Ideaalimalli tälle varaukselle olisi seuraava: yritys voi tehdä voitostaan 25 prosentin investointivarauksen kolmeksi vuodeksi. Jos se käyttää varauksen aineelliseen tai aineettomaan investointiin, sen ei tarvitse maksaa varaukseen sisältyvää yhteisövero-osuutta jälkikäteenkään.

Mikäli investointia ei tehdä, purkautuu varaus ja yritys maksaa siitä yhteisöveron.

Lyhyellä aikavälillä uudistus leikkaisi valtion saamia yhteisöverotuloja jopa neljänneksellä, mutta vaikutus olisi väliaikainen. Viimeistän kolmen vuoden kuluessa vero joko palautuisi valtiolle tai sitten saisimme merkittävän investointiaallon.

Varauksen sisältämä raha olisi kokonaisuudessaan yritykselle omaa pääomaa, jota vasten se voisi saada noin kaksin- tai kolminkertaisen summan velkarahana. Näin koko investoinnin arvo olisi paljon suurempi kuin varaus itsessään.

Tästä investoinnista valtio saisi ”omansa” kyllä takaisin arvonlisäveroina, palkkaveroina ja tulevina yhteisöveroina.

Esimerkki konkreettisena. Jos yritys tekee vuosittain miljoonan voiton, se saisi kerrytettyä kolmessa vuodessa varausta 750 000. Yhteisöveroa valtio menettäisi tästä 20 prosenttia eli 150 000 euroa.

Yritys saisi kuitenkin tällä omarahoituksella markkinoilta lainaa jopa reilut kaksi miljoonaa ja se saisi aikaan siis kolmen miljoonan euron investoinnin. Positiivinen vipuvaikutus olisi voimakas.

On helppo laskea, paljonko kolmen miljoonan investointi tuottaa jo investointivaiheessa erilaisia verotuloja.

Näin toteutettu rohkea investointivaraus olisi neljänneksen hyppäys kohti Viron veromallia yritysverotuksessa. Tavanomaiseen yhteisöveron alentamiseen verrattuna tämä olisi yhteiskunnan kannalta aina winwin-ratkaisu.

Uudistus olisi myös vastaus Basel III -pankkisäätelyn luomaan uuteen tilanteeseen, jossa yritysten omistajilta edellytetään selvästi aikaisempaa enemmän omaa pääomaa riskinotossa ehtona pankin lainalle.

Investointivaraus voidaan toki toteuttaa vaatimattomampana ja perinteisenä, mutta nyt ei kannata tavoitella ”ollaan tekevinään” temppuja vaan aitoa vaikuttavuutta.

Miten sitten väliaikaisesti kompensoitaisiin kolmen vuoden verotulomenetys valtiolle. Siihen voitaisiin käyttää valtion omaisuutta. Sitä muutettaisiin nyt uuden luomiseen.