Tuleeko oppositiosta maakuntamallille lisää kannatusta?

Maakuntamallin ja soten osalta mediassa vallitsi parin viikon lyhyt suojasää.

Jotkut asiantuntijaprofessorit jopa esittivät, että sote on parantunut ja saattaisi toimia. Korostettiin työn vaikeutta, se pitäisi vihdoin saada maaliin.

Voihan sitä aina parannella, kunhan saataisiin ensin jotakin paranneltavaa aikaiseksi.

No, välirauha ei kestänyt kauaa.

Hysteriamedian supistuva nykyrakenne vaatii, että riepoteltavaa pitää olla, rauha ja tasainen kehitys merkitsevät kuolemaa.

Median onneksi esiin ponnahti sopiva avustaja, Helsingin uusi pormestari Jan Vapaavuori. Hän ei turhaan käytä aikaansa puhumalla vastakkainasettelujen vahingollisuudesta, hän provosoi niitä.

Nuoret toimittajat valtamedioissa kiihottuivat jälleen.

Nyt kun metoottaminenkin on kaluttu loppuun ja vielä ikävästi muuttunut Markku Pölösen leppoisaksi ”mie tuun” naapuriapukamppanjaksi.

Miksi kansa on aina niin vitsikästä, miksei se raivoa?

Ennen kuin mennään Vapaavuoren poliitikkopersoonallisuuteen, muistettakoon muutama tylsä fakta.

Ensimmäinen on yli satavuotias tosiasia, että Suomi ei ole Helsingin johtama kaupunkivaltio. Meillä on oikeasti koko maata kattava lainsäädäntö, jonka säätää eduskunta.

Sitten on kunnallisdemokratia erikseen. Niinpä Helsingin kaupunginvaltuuston päätös tuomita maakuntamalli on periaatteessa sama asia kuin jos mielenilmauksen esittäisi Rääkkylän valtuusto.

Tämä pikku seikka on kiireessä unohtunut kiihotusmedialta.

Jos olisin hysteriatoimittaja, nimittäisin veturia verenimijäksi.

Toiseksi, Vapaavuori korostaa, että maakuntamalli ”loukkaa” Helsingin etuja ja estää sitä kehittymästä valtakunnan veturina.

Mutta hei, emmehän me Helsinkiä kiusaa. Jo nyt Suomi tukee miljardeilla Helsingin ”kehitystä”. Kaksi kolmannesta asumistuista menee pääkaupunkiseudulle.

Mitä taas veturiin tulee, sen veturin perässä ovat vaunut nimeltään ”huonontuvat tiet”, ”uusien elinkeinohankkeiden tyrmäys”, ”pelottelupropaganda asuntojen hinnoilla”.

Jos olisin hysteriatoimittaja, nimittäisin veturia verenimijäksi.

Kun kaikki hysteriat on kokeiltu, saadaan hännänhuippuna mukaan aina varma apu, kaupunkipropagandisti Timo Aro.

Tällä kertaa hän sekoitti valtakunnallista ja kunnallista päätösentekoa kertomalla, että monet kokoomuksen kansanedustajat saavat äänensä suurista kaupungeista.

Hän tosin unohti kertoa, että mainitut kaupungit ovat viime vuosina levinneet ympäröiville maaseuduille ja ovat nykyään eri asia kuin ruutukaavat.

Mutta vielä Vapaavuoren poliitikkoprofiiliin.

Politiikassa norsun lailla hääräilevä Vapaavuori on lyhyenä pormestarikautenaan onnistunut suututtamaan muun Suomen päättäjät, hallituksessa olevan puolueensa, viimeksi naapurikuntansa ehdottamalla omin päin, että pääkaupunkiseutu olisi oma maakuntansa.

Tämän luokan itsekkyys on politiikassa harvinaista, eikä yleensä jää vaille seurauksia.

Onkohan Vapaavuori tullut ajatelleeksi, että joukko syrjäseutujen opposition edustajia asettuisikin kannattamaan hallituksen maakuntamallia, koska sen kaatuminen ”loukkaa” heidän etujaan?

En usko, että tällaista vastavetoa tapahtuu. Maakuntauudistuksen ajatus, että maakunnat ajattelevat asioita kokonaisuutena, on ehkä Vapaavuorelle tuntematon, mutta kokeneemmille politiikan elinehto.

Siksi uskon, että ”hanska pitää”.