Taipumaton junttura

Tulin valituksi aluevaltuutetuksi Pohjois-Karjalassa. Laitoin vaaleissa kaksi mainosta paikallislehti Koti-Karjalaan. Mainoksissa oli teksti: ”Hiukan kokemusta, rutakasti näkemystä, rahtunen taitoa, sopivasti pitkäjänteisyyttä, ylettömästi yhteistyökykyä ja tarvittaessa täysin taipumaton junttura”.

Ajattelin mainosta tehdessä, että nämä ne vasta ovatkin hyvät vaalit, kun sekin piirre, jota säyseämpi luontoinen pitäisi ykskantaan heikkoutena ja häpeän aiheena, kääntyi vahvuudeksi. Vaaleissa sain pelkästään positiivista palautetta käsitteestä ”taipumaton junttura”.

Mainoksen muotoilu ei ole ihan tyhjästä temmattu, vaan sillä on jo pitkät perinteet. Olen ollut muuttamassa Suomen Keskustan palkitsemiskäytänteitä. Taipumattomana juntturana en ole suostunut – enkä suostu ymmärtämään miksi Suomen Keskusta ei kannusta toimijoitaan aktiivisuuteen näkyvämmin.

Huomioimisen tarve vain korostuu vapaaehtoisuuteen ja vastikkeettomuuteen perustuvassa järjestötyössä.

Työskentelen toiminnanjohtaja Keskustan Karjalan piirissä. Toiminnanjohtaja työskentelee lähellä jäseniä ja järjestöväkeä. Toiminnanjohtajana voi nähdä tarpeen järjestötoimijoiden kannustimille ja palkinnoille selkeänä. Karjalan piirillä on ollut kymmenen vuotta kiertopalkintoja. Niistä on tullut piirissä jo traditio.

Visioni on, että jatkossa myös Suomen Keskustan tulee palkita kiertopalkinnoin toimijoita puolueen toiminnallisuutta ja elinvoimaisuutta tukevissa sarjoissa (jäsenhankinta, hyvä päätös, hyvä toimija, aktiivinen kirjoittaja).

Tämä aika on aiempaa enemmän tulvillaan viestintää, somea, huomiotaloutta, henkilökeskeisyyttä ja tarinoita.  Tässä ajassa Suomen Keskustan on pärjättävä. Kiertopalkinnot antaisivat meille osaltaan lisää viestittävää, tarjoaisi huomiota palkituille, ja olisi omiaan luomaan tarinoita.

Palkinnot ojentaisi Suomen Keskustan puheenjohtaja puoluekokouksessa. Päätökset palkinnonsaajista voisi tehdä puoluehallitus piirien esityksiä punnittuaan. Ihmisellä on tarve tulla huomioiduksi hyvin tehdystä työstä. Huomioimisen tarve vain korostuu vapaaehtoisuuteen ja vastikkeettomuuteen perustuvassa järjestötyössä.

Toisinaan vähäkin kannustus tai pienikin ele auttaa jatkamaan. Muistan vieläkin elävästi kun olin vuonna 2007 eduskuntavaalitilaisuudessa Outokummussa. Paikalla oli silloinen puolustusministeri Seppo Kääriäinen. Puhuttuani, tunsin käden olkapäälläni ja kuulin, ”Pie pintas, pie pintas”. Saamani palaute tuntui nuoresta ehdokkaasta todella hyvältä, ja se oli minulle toimijana Kääriäisen sananparsia vapaasti lainaten äärimmäisen tärkeää.