Pohjois-Karjalan keskustapiirin johtoon pyrkivä Jussi Sallinen haluaisi jakaa vastuuta – kyseenalaistaa piirijohtajan paikan puoluehallituksessa

Keskusta

Nurmeksen kaupungilla talousjohtajana työskentelevä Jussi Sallinen pyrkii Pohjois-Karjalan keskustapiirin puheenjohtajaksi syyskuun lopun piirikokouksessa.

Sallinen on toiminut muun muassa kunnanvaltuutettuna Liperissä ja keskustanuorten pääsihteerinä.

Sallinen katsoo, että vastuuta ja luottamusta tulisi jakaa piirin sisällä nykyistä enemmän.

Piirin puheenjohtaja on perinteisesti ollut maakuntahallituksen puheenjohtaja. Sallinen ei ollut ehdolla viime kuntavaaleissa ja kokee, että maakunnalliset luottamustehtävät kuuluvat vaaleissa ehdolla olleille.

– Jos tulen valituksi piirimme puheenjohtajaksi, en ole käytettävissä maakuntahallituksen puheenjohtajaksi, Sallinen toteaa tiedotteessaan.

Sallinen haluaisi keskustella myös siitä, onko puheenjohtajan tarpeellista edustaa piiriä myös puoluehallituksessa, vai voisiko luottamusta ja vastuuta jakaa tässäkin.

Sallinen haluaa piirin toimijoiden osaamisen käyttöön.

– Koen, että tarvitsemme yhteistyössä kunnallisjärjestöjen, sisarjärjestöjen ja paikallisyhdistysten kanssa järjestettäviä tilaisuuksia, joissa alustuksien pohjalta voidaan käydä yhteisiä keskusteluita. Näiden organisoinnissa myös piirihallituksen jäsenillä on oma tärkeä roolinsa.

Sallinen korostaa, että puoluetoiminta ei ole irrallinen saarekkeensa, vaan poliittista keskustelua tulee käydä siellä missä ihmiset kohtaavat arjessa muutenkin.

– Meidän on yhdessä suunniteltava keskustalaisten kohtaamisia lounaspalavereille, kuntolenkeille, leikkipuistoihin tai erätulten ääreen. Kun itse viihdymme toiminnassamme, on siihen helppo myös muiden tulla mukaan.