Mikko Kärnä: Puoluedemokratia on puhunut –¿pulinat pois

Hallitusneuvottelut

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä toteaa, että keskustan järjestämän kyselyn tulosta on kunnioitettava. 80% puoluevaltuuston, puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän jäsenistä kannatti hallitusneuvotteluihin lähtemistä ja kymmenen kynnyskysymyksen pitämistä voimassa.

– Tältä pohjalta on nyt myös mentävä. Keskusta kärsi vaaleissa murskatappion ja se voi osallistua vain hallitukseen, joka myös tekee aidosti keskustalaista politiikkaa. Me emme voi neuvotteluissa tinkiä kynnyskysymyksistämme piiruakaan. Vaalitulos osoitti meille suunnan oppositioon, mutta koska vaalivoittajat eivät kyenneet hallitusta muodostamaan, on keskusta valmis yrittämään mikäli kutsu käy.

Kärnä muistuttaa kaikkia keskustalaisia, että hallitusneuvotteluiden lopputuloksena syntyvä hallitusohjelma tulee sisältämään keskustalle epämieluisia asioita.

– Tässä sorvataan nyt kompromissia SDP:n, keskustan, vihreiden, vasemmiston ja RKP:n poliittisesta linjasta. Jokaisen keskustalaisen tulee varautua siihen, että ohjelmassa on myös ikäviä asioita. Nyt on kuitenkin neuvoteltava ja tarvittaessa neuvottelut on myös katkaistava, mikäli asiat menevät meille liian epämieluisiksi. Neuvotteluihin ei todellakaan lähdetä nöyristelemään.