Kuntavaalit kiinnostavat Keski-Suomen keskustaväkeä – ehdokassuostumuslomakkeita on toimitettu jo pian satakunta

Keskusta

Keskustan Keski-Suomen piirin ehdokashankinta kuntavaaleihin on käynnistynyt hyvin.

Allekirjoitettuja ehdokassuostumuslomakkeita piiriin on toimitettu jo pian satakunta.

Kiinnostus on ollut viime vaaleja suurempaa ja ehdokashankintaan on tartuttu Kkskustan kunnallisjärjestöissä selvästi aikaisemmin kuin edelliskerralla.

– Piirin uutena puheenjohtajana en voisi olla tyytyväisempi tilanteeseen. Suuri kiitos keskustaväelle, joka on selvästi päättänyt kaataa Keski-Suomessa gallupit, myhäilee Tahvo Anttila Jyväskylästä.

Anttilan omassa kotikaupungissa Jyväskylässäkin on jo parikymmentä keskustalaista ehdokasta.

Myös Laukaassa ja Karstulassa tunnetaan keskustaan positiivista vetoa.

– Vauhdikas startti ehdokashankinnassa on myös osoitus siitä, että kunnissa on ympäri Keski-Suomen harjoitettu hyvää ja maltillista keskustalaista politiikkaa.

Maltillisuus on näkynyt tällä kaudella myös siinä, että keskustan valtuustoryhmiin on siirrytty muista ryhmistä.

– Erityisen paljon vetoa keskustaan ovat kokeneet perussuomalaiset, joita näkyy kevään 2021 vaaleissa tällä kertaa keskustan listoilla, kertoo piirin toiminnanjohtaja Pauliina Maukonen-Kärkkäinen.

Keski-Suomessa aloitetaan parhaillaan kuntavaalien ohjelmatyö, joka jalkautetaan laajalla puheenjohtajien piirikierroksella koko maakuntaan.

Keskusta lähtee luottavaisin mielin vaalityöhön.

– Työttömyys on ennätysalhaalla, vienti vetää jälleen ja kasvuakin on saatu monilla mittareilla niin Jyväskylän, Viitasaaren kuin Äänekoski-Saarijärvenkin seuduilla aikaan.

– Suurimmat haasteet tuleville kuntapoliitikoille tarjoilee kiristyvä kuntatalous. Siksi sote olisi hyvä saada pian maaliin, linjaa piiripuheenjohtaja Tahvo Anttila.