Keskustan kansanedustajat kampanjoivat kaupungeissa lähipalveluteemalla
Keskustan kansanedustajat kampanjoivat tammi–helmikuussa kaupungeissa lähi- ja peruspalvelujen puolesta, puolueen eduskuntaryhmä tiedottaa.
– Hallituksen politiikasta johtuva neuvoloiden, perhekeskusten, koulujen, terveysasemien, päivystysten ja muiden palvelujen alasajo tuntuu ihmisten arjessa ja huolettaa suomalaisia kautta maan. Isoimmissa kaupungeissa palveluja keskitetään osin vielä muuta Suomea ankarammin, ryhmä toteaa tiedotteessaan.
– Kyse on lasten ja nuorten hyvinvoinnista, perheiden pärjäämisestä, sairaiden hoitoon pääsystä ja siitä, että ikäihmiset saavat inhimillistä hoivaa. Ihmisten huolet pitää kuulla. Palvelut voidaan ja pitää pelastaa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoo.
Ajantasainen kooste keskustan eduskuntaryhmän kampanjatilaisuuksista on keskustan verkkosivuilla.
Keskusta avasi alue- ja kuntavaalikampanjansa kaksi viikkoa sitten Helsingissä.
Puolue vaatii aluevaaliohjelmassaan, että jokaisessa kunnassa pitää olla vähintään yksi sosiaali- ja terveydenhuollon toimipiste. Peruskoulu kuntoon, liikettä ja kulttuuria kansalle, työn arvostus kunniaan, kuuluvat puolestaan keskustan kuntavaalitavoitteet.
Alue- ja kuntavaalit järjestetään 13. huhtikuuta.