Keskustan Huttunen iloitsee maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikojen lyhentymisestä

Maksuhäiriöt

Keskustan lakivaliokuntaryhmän vastaava, kansanedustaja Hanna Huttunen kertoo tiedotteessaan olevansa erittäin tyytyväinen hallituksen päätökseen, jonka myötä maksuhäiriömerkintöjen säilytysajat lyhenevät.

Hallituksen päätöksen myötä henkilö, joka on aikaisemmin ollut ylivelkaantunut mutta on sittemmin pystynyt hoitamaan velkansa kuntoon, on vapaa maksuhäiriömerkinnän kahleista kuukaudessa velan maksun jälkeen, Huttunen iloitsee.

– Maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikojen lyhentäminen on ollut keskustan pitkäaikainen tavoite ja on hienoa huomata, että asia etenee viimein.

– On kerrassaan hienoa, että asiat kuntoon laittaneen ja velkansa maksaneen suomalaisen ei tarvitse enää tulevaisuudessa kärsiä maksuhäiriömerkinnän taakasta. Tämä parannus antaa asiansa kuntoon laittaneelle ylivelkaantuneelle paremmat mahdollisuudet uuteen alkuun, Huttunen toteaa.

Tämän päiväisen hallituksen päätöksen jälkeen lakimuutos tullaan käsittelemään vielä normaaliin tapaan eduskunnassa.