Kärnä haluaa keskustan kirkastavan EU-Politiikan linjaansa

EU


Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä toteaa, että keskustan on päätettävä onko se Euroopan unioniin kriittisesti suhtautuva, mutta kuitenkin unionijäsenyyden puolella oleva, vai Euroopan unionin vastainen puolue. Kärnä on huolissaan tiettyjen keskustalaisten viimeisinä päivinä esittämistä puheenvuoroista, jotka ovat kuin suoraan EU-vastaisten oikeistopopulistien kynästä.

– Keskustaa vaivaa tässäkin asiassa nyt jollain tavalla linjattomuus ja olisi paikallaan, että puoluejohtomme ottaa tähän asiaan kantaa. Itse olen sillä kannalla, että mihinkään huutokauppaan perussuomalaisten ja muiden öyhöttäjien kanssa ei kannata lähteä, sillä sieltä tarjotaan aina vain enemmän.

Kärnän mielestä keskustan EU-politiikalla on oltava selkeä ja yhtenäinen linja, jonka perusajatusten takana jokaisen puolueen jäsenen on kyettävä seisomaan.

– Jos me emme halua olla mukana kehittämässä unionia, on siitä pyrittävä sitten irti. Se ei kuitenkaan näkemykseni mukaan ole millään muotoa realistinen tai Suomelle järkevä vaihtoehto, vaan öyhötystä pahimmillaan, Kärnä linjaa.

Kärnä korostaa itse kannattavansa Suomen EU-jäsenyyttä, mutta vastustavansa unionin liittovaltiokehitystä ja haluavansa Euroopan unioniin lisää lähidemokratiaa.

– Olen aina korostanut, että unionin on oltava iso isoissa asioissa ja pieni pienissä asioissa. Nyt elpymispaketista sekä monivuotisesta rahoituskehyksestä päätettäessä tehtiin nimenomaan näin ja vieläpä niin, että Suomi sai rahoituskehyksessä pienimuotoisen lottovoiton, Kärnä toteaa.

Hänen mukaansa elpymispaketti on välttämätön.

– Sen arvostelijat tuntuvat unohtavan autuaasti, että meillä on EU:ssa yhteiset sisämarkkinat, Kärnä toteaa.

– Jos olisin itse aikanaan saanut äänestää EU-jäsenyydestä, olisin äänestänyt jäsenyyttä vastaan. Sillä ei kuitenkaan ole nyt mitään merkitystä, kun olemme tähän leikkiin mukaan lähteneet. Nyt jäsenyydestä on otettava hyvät asiat irti ja taisteltava niiden asioiden puolesta, joka on keskustalle tärkeintä, Kärnä linjaa.

Hänelle tärkeitä asioita ovat lähidemokratia ja länsimaiset perusarvot. Kärnän mukaan unionikin on kirjannut läheisyysperiaatteen yhdeksi perusperiaatteekseen. Hänen mielestään keskustan tulisi edistää tätä ajamalla rohkeasti esimerkiksi maakuntien ja alueiden laajempaa itsehallintoa niin Suomessa kuin koko unionin alueella.