Kari Hokkanen:

Kolmas kerta kanveesissa

Blogi

Keskusta on kokenut kolme kertaa kannatuksen romahduksen: 1970, 2011 ja nyt.

Kahdesti on notkosta noustu. Eri taktiikalla, toisella hitaammin ja toisella nopeammin.
1970 alkaen pysyttiin vastahakoisesti ja Kekkosen pakottamana hallituksissa. Kannatus elpyi tuskastuttavan hitaasti.

2011 jäätiin omalla päätöksellä oppositioon. Ei mennyt kuin vaalikausi, kun oltiin taas pääministeripuolue.

Vaali-iltana lienee kautta kentän ajateltu, että hoitakoot asioita ne, jotka menestyivät arvostelemalla politiikkaa, jolla Suomi saatiin kuntoon.

Sen verran jäi hallitusovi raolleen, että jos vaaleissa menestyneet eivät saisi hallitusta pystyyn, osallistumista harkittaisiin.

Harkintaa tarvittiin heti. Antti Rinne arvioi, ettei homma kokoomuksen kanssa toimi ja pyyteli hartaasti mukaan. Juha Sipilä kysyi kentältä ja 80 prosenttia kehotti vastaamaan myöntävästi.

Melko varmaa on, että lähivuodet Suomea hallitaan kahden suuremman ja kolmen pienemmän puolueen yhdistelmällä. Suuremmista toinen on keskusta.  

Tulevaa hallitusta on kutsuttu kansanrintamaksi tai uudeksi punamullaksi. Jälkimmäinen sopii paremmin, vaikka koalitio ulottuukin keskustasta SKDL:n perillisiin. Tahdin määrää vanhojen punamultapuolueiden kyky sopia.

Keskustalle on luvassa vahvat ja näyttävät asemat. 

Yhteisiä ja omien asioita hoidetaan hallituksessa eikä oppositiossa. Keskustalle on luvassa vahvat ja näyttävät asemat.  Eduskunnan puhemies, toiseksi painavin salkku ja neljä muuta. Jos valinnat tehdään viisaasti ja parhaat kyvyt ovat käytettävissä, luottamus palaa kyllä. 

Soisin kernaasti Sipilän jatkavan vielä vastuunkantoa, vaikka puheenjohtajuuden jättääkin. Ei meillä valtionvarainministeriksi monia todella uskottavia ole. Sipilä yksi, Matti Vanhanen toinen. Seuraaviin on väliä.

Esko Ahon hallituksen valtiovarainministeri Iiro Viinanen suostui 1995 joksikin aikaa jatkamaan virassa Paavo Lipposen hallituksessa. Oli tarpeen vakuuttaa markkinoille, ettei taloudenpidossa hullutella, olivatpa vaalivoittajat lupailleet mitä vain. 

Kokoomus purkaa mielipahaansa. Totta kai se olisi mieluummin toiseksi suurin hallituspuolue kuin toiseksi suurin oppositiopuolue.

Aho ja Sipilä olivat Holkerin ja Kataisen-Stubbin ykköshaastajina. Nyt olisi suunvuoro saatu vasta Jussi Halla-ahon jälkeen.

Se on nyt Petteri Orpon osa. Hänet vaihdetaan pikapuoliin räväkämpään ja oikeistolaisempaan. Kun Suomi ottaa askelia vasemmalle, kokoomus suuntaa oikealle.

Halla-aho ei tosissaan aikonut hallitukseen, ei hän muuten vaalien jälkeenkin olisi sillä tavalla puhunut. Tohtori tietää, kuinka populistipuolueelle hallitusvastuussa käy.

Uskon perussuomalaisten menestyvän lähiajan gallupeissa ja eurovaaleissa, mutta en kannatuksen kantavan neljää vuotta.

Keskusta kömpii kanveesista jaloilleen tälläkin kertaa. Uusi kasvu vaatii kuitenkin sisäisen keskustelu- ja päätöksentekokulttuurin palaamista lähemmäs sitä, jolla ensimmäisestä suuresta romahduksesta toivuttiin. Ossi Martikainen tiivisti sen erinomaisesti tällä palstalla (Suomenmaa 10.5 ).

Vahinko, ettei Sipilä kysynyt hallituspohjasta kentältä neljä vuotta sitten. Vastaus olisi ollut sama kuin nyt, Suomi olisi saatu melkein yhtä hyvään kuntoon vähemmällä rähinällä ja eduskuntaryhmä olisi tuntuvasti suurempi.

Kari Hokkanen Kari Hokkanen on professori ja Ilkan entinen päätoimittaja.