Kaiken maailman professorit!

Sipilä tuskastui, kun TV-ruutuun ilmestyi melkein jokaista hallituksen säästöesitystä tyrmäämään joku kaiken maailman dosentti.

Jos asiantuntijoita olisi kuultu, Suomi olisi nyt vielä syvemmässä suossa kuin Stubbin – Rinteen jäljiltä. Ei puhettakaan 140 00 uudesta työllisestä ja velanoton pysähtymisestä.

”Asiantuntijan” ei tarvinnut kantaa huolta vaikkapa työttömyydestä tai vaihtotaseesta. Mutta hallituksen piti. Niihin ei voi vaikuttaa ilman että moneen sattuu, kipeämmin tulonsiirtojen saajiin kuin maksajiin.

Poliittisesti oli tietenkin epäviisasta suututtaa tiedeväkeä.

Ei olisi kannattanut kiukutella Ylen toimittajillekaan, vaikka he valeuutisia tekivätkin.

Toimittajilla on valta kostaa, vaikkapa valitsemalla asiantuntijoita ja arvottamalla heidän lausuntojaan. Yleisö tapaa uskoa enemmän asiantuntijana esiteltävää kuin ministeriä.

Asiantuntijan lausunnon takaa näkyy usein etujärjestöjen lobbausta tai poliittisia asenteita, jotka joillain ovat julkisiakin.

Vaikea on uskoa neutraaleiksi yhteiskuntatutkijoiksi ihmisiä, jotka aikanaan pänttäsivät ”tieteellistä” maailmanselitystä marxilais-leninistisissä opintopiireissä, päämääränä Neuvosto-Suomi.

Turha uhriutua, jos siitä muistutetaan. Kuten Ben Zyskowicz lohkaisi, ei ole vihapuhetta sanoa entistä kommunistia entiseksi kommunistiksi.

Ja kuinka luottaa sellaisen asiantuntijan objektiivisuuteen, joka asettuu punavihreän opposition kansanedustajaehdokkaaksi?

Yhteiskuntatieteet, joihin juridiikkakin kuuluu, ovat ”tulkintatieteitä”.

Oikea ja väärä vaihtelee tulkinnoissa, joita oppineet tekevät enemmän tai vähemmän asennemaailmastaan riippuvaisina. He voivat niillä politikoida, tarkoituksella tai ei, vaikkapa auttaessaan lausunnollaan oppositiota torpedoimaan hallituksen esityksiä.

Ei sellaisen tviitistä eduskunnan työjärjestystä pidä muuttaa ja vaarantaa vaalikauden tärkeimmän reformin ehtiminen päätettäväksi. Ei kai se sentään ollut puhemiehen (kok.) tarkoitus?

Puoluesihteeri sanoi, että keskustalla on edessä kohtalon vaalit.

Siltä näyttää. Gallupit sojottavat kaakkoon. On veikkailtu huonointa tulosta sataan vuoteen.

Lokakuun 1917 eduskuntavaaleissa maalaisliitto sai 12,4 prosenttia äänistä ja 26 kansanedustajaa. Sen jälkeen on mennyt joka kerta paremmin. Jopa vuoden 2011 onnettomissa jätevesivaaleissa, umpitylsällä Asiaa-vaalilauseella, irtosi 15,8 prosentilla 35 paikkaa.

Nyt gallupit lupailevat samoja lukemia, pahimmat allekin. Kurssin kääntämiseen alkavat olla käsillä viimeiset hetket.

Kannatuskato gallupeissa ei johdu niinkään siitä, että keskustaa äänestäneet olisivat vaihtaneet puoluetta, vaan koska ovat siirtyneet ryhmään ”ei-osaa-sanoa”. Heidän paluunsa tai pois jäämisensä ratkaisee keskustan kohtalon.

Olkoot edes pienenä rohkaisuna Ahti Pekkalan sanat, joita hän viljeli, kun 80-luvun alkuvuosina tuskailimme työvaliokunnassa synkkiä gallupeja: asiat eivät ole koskaan niin hyvin eivätkä niin huonosti kuin miltä ne näyttävät.