Janne Kaisanlahti:

Apilatunnuksen merkityksestä

Blogi

Valtioiden liput, vaakunat ja muut tunnukset ovat säilyttäneet historian juoksussa merkityksensä. Siniristilippu sykähdyttää mieliä juhlapäivinä ja esimerkiksi urheilukilpailujen palkintojenjaossa.

Vaikka oman rahamme olemme menettäneet, niin kansallisissa eurokolikoissa näemme edelleen oman vaakunamme. Moni käyttää vaakunaa esittäviä kaulakoruja tai solmioneuloja.

Olen hyvien idänsuhteiden vankka kannattaja ja toivon Suomen ja Venäjän välille parempaa yhteisymmärrystä kuin mitä tällä hetkellä vallitsee.

Mutta usein, kun olen palannut Venäjältä Suomeen, nousevat mieleeni myös viime sotien tapahtumat. Raja-asemalla liehuva Suomen lippu lämmittää tuntoa ja herättää ajatuksen – ilman uhria ei tuo lippu täällä liehuisi.

Alkujaan kulkueissa kannettavat liput kuuluivat sotajoukoille.

Professori Matti Klinge kuvaa kirjassaan Suomen sinivalkoiset värit, että sotajoukkojen liput ”edustivat aatetta tai järjestelmää, johon lipun perässä marssiva joukko halusi samaistua…sotilaiden kunniana ja velvollisuutena oli seurata lippua kaikkialle, huolehtia sen kunniasta ja maineesta.”

Emme toki saa nostaa puolueiden lippuja ja tunnuskuvia siniristilipun ja leijonavaakunan rinnalle.

Puolue on vain välinearvo, ase taistelussa paremman isänmaan ja maailman rakentamiseksi, ei päämäärä.

Mutta poliittisten puolueiden tunnuksia ei kuitenkaan ole syytä vähätellä. Ne kertovat tarinaa ja lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Muuttuvana aikana tarvitsemme pysyvyyttä. Tietyt tunnukset yhdistävät puolueiden jäseniä sukupolvien ketjuun.

Kyse ei ole värien tai symbolien palvomisesta. Kyse on siitä, että kyseisen liikkeen kannattajat muistavat kuvat nähdessään, mitä meille tärkeitä asioita ne edustavat.

Maalaisliiton ja keskustan perinteisenä värimaailmana on ollut vihreä, joskus myös kullankeltainen, kun kypsiä tähkäpäitä on kuvattu lipuissa vihreää kangasta vasten.

Puolueen tunnuksena on ollut neliapila niin kauan kuin puolueella on ylipäätään ollut tunnuksia.

Apilaa on käytetty puolueen lipuissa ja tunnuksissa nähtävästi jo hyvin varhain, mutta puolueen tiedottamisessa ja vaalimainonnassa se yleistyi sotien jälkeen.

Kommunistit nostivat näkyvästi päätään sotien jälkeen ja siihen piti vastata. Tosin kommunistit kätkeytyivät vaaleissa osaksi SKDL:n peiteorganisaation taakse eivätkä heilutelleet avoimesti sirppiä ja vasaraa.

Maalaisliittolaiset puolestaan kantoivat avoimesti ja ylpeästi vihreitä apilalippujaan.

Apilatunnusta on muokattu monta kertaa, mutta kuva on kuitenkin pysynyt apilana.

Minulle henkilökohtaisesti riittäisi edelleen vanha ja tuttu K-kirjaimella varustettu apilatunnus, jota olen puolueen graafista ilmettä uhmaten käyttänyt joskus omissa kampanjoissani.

Pidän kuitenkin nykyisestä logosta ja etenkin siitä, että sen väri on kirkkaampi aiemman myrkynvihreän sijaan.

Uutta logoa esiteltäessä viime kesänä puolueen tuolloinen puheenjohtaja Katri Kulmuni muistutti, että vihreä väri kertoo maasta, maauskosta, suomalaisesta luonnosta ja luonnonvaroista. Hän viittasi myös siihen, että kirkossa vihreä on liturgisena värinä toivon, iankaikkisen elämän ja kasvun väri. Tämä oli väkevästi paalutettu.

Nykyisessä poliittisessa ilmastossa vihreä väri on toki haastava, koska maassamme on puolue, joka on ottanut nimensä vihreän värin mukaan.

Tosin tämä vihreä ei ole sammalen tai koivunlehden vihreä, vaan asfalttivihreä ja punavihreä.

Ideologisesti Keskustan ei tule olla tietenkään tässä mielessä vihreä, vaan sinivalkoinen. Puolueen tunnusväriä ei tämän takia kuitenkaan pidä muuttaa.

Keskustan vihreys on realistisesta luontosuhteesta kumpuavaa ja toivottavasti niin tulee myös aina olemaan.

Muutama sana vielä apilalogojen näkymisestä.

Muistan, kun eräs nyt jo edesmennyt kunnallispoliitikko kertoi minulle, kuinka hän oli nuorena miehenä vuoden 1984 kuntavaaleissa laittanut paikallislehteen pienen vaalimainoksen, josta oli apilalogo jäänyt pois (synnyin muuten samana päivänä, kun nuo vaalit käytiin).

Tuolloinen paikallinen junttamies oli haukkunut tämän nuoren miehen, ettei hän ole oikea keskustalainen, kun ei ole laittanut apilaa mainokseensa.

Luultavasti kyseinen nuori mies ei ollut tullut edes ajatelleeksi, että tunnuksen jättäminen pois olisi jotenkin paheksuttavaa. Ja olkoon jokaisella oikeus laittaa sellaisia mainoksia kuin haluaa.

Mutta vaikka itsekin vuosikymmeniä myöhemmin jouduin tuon saman junttamiehen haukkumaksi, niin tunnistan itsekin ajattelevani hieman samalla tavoin.

Puoluepoliittisissa vaaleissa ei tule unohtaa ja piilottaa sitä listaa, jonka ehdokkaaksi on asettunut. Jotkut tekevät sitä vähän huvittavillakin tavoilla.

Mutta etenkään alueilla ja aikana, jossa keskusta ei ole suosittu, ei vaaleihin pidä tietenkään mennä apila edellä. Moni hyvä kuntavaaliehdokas on menettänyt paljon ääniä paukuttamalla keskustavihamielisellä alueella puolueen vaaliohjelmaa, vaikka olisi ollut järkevämpää keskittyä paikallisiin kysymyksiin.

Jos joku äänestää keskustalaista ehdokasta ”siitä huolimatta”, että hän on keskustalainen, eikä ”sen takia”, niin se ääni on aivan yhtä arvokas.

Janne Kaisanlahti Janne Kaisanlahti on lappilainen lakimies, kirkolliskokousedustaja ja keskusta-aktiivi.