Kauppapolitiikkaa määrittävät suurvaltasuhteet
Kesän aikana käytiin keskustelua siitä, miten maailmanpolitiikka on muuttunut ja mihin se on menossa. Uutiset ovat osoittaneet, että ennakointi on globaalissa politiikassa mahdotonta.
Kauppapolitiikka on vahvasti sidoksissa globaaliin liikehdintään eikä sitä voi irrottaa suurvaltojen välisistä suhteista, jotka tuntuvat elävän nyt suurta murroksen aikaa. Yhdysvallat ja Kiina ovat edelleen ne maat, joiden liikkeet vaikuttavat kauppapoliittiseen agendaan voimakkaimmin.
Kauppapolitiikassa on tapahtunut viime aikoina paljon yllättäviäkin käänteitä ja tämä trendi näyttää jatkuvan. Yhdysvaltojen ja Kiinan välille julistettiin elokuun puolivälissä kauppasota, jossa vain toinen talousmahdeista voi voittaa.
Donald Trump on valtaan astumisestaan saakka sekoittanut kauppapoliittista kenttää ja tämä työ sai jatkoa, kun Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon välisen kauppasopimuksen (NAFTA) uudistamisneuvottelut alkoivat. Tämän Trumpin näkemyksen mukaan ”epäreilun” sopimuksen uudistaminen oli yksi hänen kampanjansa pääteemoista. Toinen näistä oli Kiinan syrjäyttäminen maailmanmarkkinoilta, jota Trump toteutti mm. Tyynenmeren maiden välisen kauppasopimuksen ”torppaamisella” ja nyt aloitetulla kauppasodalla.
Yhdysvaltojen ja Kiinan ohella myös Intia on osoittanut huolestuttavia merkkejä protektionismista. Intia asetti heinäkuun alussa maahan tuontitulleja, jotka ovat erittäin haitallisia mm. eurooppalaisille matkapuhelinvalmistajille. Tällaisia uutisia ei tämän syksyn aikana toivottavasti ole luvassa lisää.
Kun maailmanpolitiikka ja sitä myötä kauppapolitiikka on hankalasti ennakoitavaa, tulisi EU:ssa nyt keskittyä siihen, että yrityksille luodaan yhä vakaammat edellytykset toimia.
Globalisaatio ei tässä suhteessa ole uhka, vaan mahdollisuus, johon meidän tulee tarttua. Sisäänpäin kääntyminen ei ole vaihtoehto. Kahdenvälisten kauppasuhteiden ollessa yhä epävakaampia tulee meidän varmistaa se, ettemme ole riippuvaisia pelkästään yhdestä kauppakumppanista.
