Arvot ohjaavat EU:n kauppapolitiikkaa
Globaalisswa kaupassa peräänkuulutetaan ensisijaisesti taloudellista kasvua, joka pankkikriisien jälkeen on ollut hitaan kasvun vaiheessa.
Kansainvälinen kauppa ei kuitenkaan ole pelkkää taloudellisen edun tavoittelua, vaan myös poliittinen työkalu, jolla voidaan tukea kehittyviä maita.
Perinteisten kauppasopimusten lisäksi EU:n kauppapolitiikkaan kuuluvat taloudelliset tuet.
EU maksaa taloudellisia avustuksia Moldovan kaltaisille maille, jotka kärsivät heikosta taloudellisesta tilanteesta ja poliittisesta epävarmuudesta. Taloudellisen tuen myöntäminen on sille tärkeää, jotta maa pääsee takaisin jaloilleen hyvinvoivaksi ja vakaaksi valtioksi.
Taloudellinen tuki, jota kolmannelle valtiolle myönnetään, ei kuitenkaan saa olla täysin yksipuolinen toimitus, vaan myös vastaanottajalta tulee edellyttää sitoutumista. Tässä vuoropuhelussa nousee esille ajatus arvopohjaisesta kauppapolitiikasta.
Euroopan unioni rakentuu arvoajattelulle: demokratia, oikeusvaltioperiaate ja sanan- ja mielipiteenvapaus muodostavat EU:n kivijalan. Kauppapolitiikan kautta voimme viedä tätä ajattelua eteenpäin, samalla kuitenkin kunnioittaen valtioiden suvereniteettia.
Tämä ajattelu sisältyy myös komission uuteen Trade for all -strategiaan. Kauppapolitiikka ei voi perustua yksinomaan ajatukselle taloudellisesta voitosta, vaan taloudellisen kasvun tulee perustua kestävälle ja reilulle kaupalle, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia.
Edellä mainitulle Moldovalle myönnettyä taloudellista avustusta on kritisoitu siitä, ettei se edistä niitä arvoja, joita EU ajaa. Tässä suhteessa EU:n tulee varmistaa, että kritisoijat ovat väärässä ja myös demokratia, oikeusvaltioperiaate ja ihmisoikeudet toteutuvat maissa, jotka saavat sen taloudellista apua.
Kauas katsovalla kauppapolitiikalla on pitkälle kantavat tulokset. Arvopohjainen kauppapolitiikka sopii eurooppalaiselle ajattelulle ja sitä tulee edistää.
Päätöksenteolla tulee olla konkreettisia tavoitteita, mutta myös vahva arvoihin perustuva tausta.
Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen.