Rokotepassi tulee – EU:lla on näytön paikka
Rokotepassi tulee, ja Euroopalla on nyt näytön paikka osoittaa kykynsä toimia. Komissio esitti keskiviikkona suunnitelmansa EU-maiden yhteiseksi rokotepassiksi. Päätös kuitenkin edellyttää jäsenmaiden yhteisymmärrystä.
Tuttavallisesti rokotepassiksi ristityllä digitaalisella vihreällä todistuksella on tarkoitus helpottaa eurooppalaisten turvallista liikkumista rajojen yli.
EU:n rokotepassi on tervetullut avaus koronan kurittaman Euroopan avaamiseksi, sillä kansalaisten vapautta liikkua rajoitetaan nyt rajusti. Todistuksen idea on vapauttaa matkustajat testauksesta ja karanteenista kolmen mahdollisuuden kautta: joko olet saanut rokotteen, saanut negatiivisen testituloksen, tai jo sairastanut koronan. Todistus ei näin muotoiltuna sortaisi vielä rokotetta odottelevia kansalaisia, sillä todistuksella voitaisi myös näyttää toteen vastikään saatu negatiivinen testitulos. Tämä on tärkeä periaate.
Rokotetodistus on yksi väylä ulos kriisistä, ja tuo valoa tunnelin päähän pandemian päihittämisessä. Kotimaassa on edettävä nyt ripeästi todistuksen kehittämiseksi yhteistyössä komission ja muiden jäsenmaiden kanssa. Tavoitteena onkin saada todistus Suomessa käyttöön jo toukokuussa kytkettynä Omakanta-palveluun. Unionin tasolla rokotepassi pyritään saada käyttöön kesäkuun aikana.
Unionin laajuisen rokotetodistuksen käyttöönotto vaatii kaikkien jäsenmaiden sitoutumista. Jos todistusta ja sen käyttötarkoitusta aletaan tulkita maiden rajoilla eri tavoin, sen monet hyödyt menetetään.
Rokotetodistusten kehittely on jo aloitettu useissa EU-maissa. Suurin hyöty on kuitenkin mitattavissa EU-maiden yhteispelin kautta, minkä onnistuminen nyt mitataan. EU:n on tällä kertaa onnistuttava kangerrelleiden yhteisten rokotehankintojen ja eri tahtisesti edenneen kriisin hoidon jälkeen.
Pandemia on iskenyt rajusti vapaaseen liikkuvuuteen, mikä osuu unionin olemassaolon ytimeen. Siksi juuri EU:n on löydettävä reitti tämän unionin peruspilarin palauttamiseksi.