Kunnat ja EU – enemmän yhteistä kuin usein muistetaan
Kunta- ja aluevaalien lähestyessä huomio keskittyy luonnollisesti paikallisiin kysymyksiin.
Onko koulu säilymässä kylällä? Entä miten turvataan lähiliikenteen palvelut tai pidetään huolta ikäihmisistä?
Monet unohtavat, kuinka lähelle kuntapäätöksentekoa EU tuleekaan – onhan Bryssel aika kaukana kunnantalolta.
Arjen päätöksenteossa kuntien ja EU:n yhteys on yllättävän vahva. Arviolta jopa 60 prosenttia kuntia koskettavista päätöksistä pohjautuu tavalla tai toisella EU-lainsäädäntöön.
Eurooppalainen sääntely näkyy esimerkiksi siinä, miten rakennuksia remontoidaan, jätteet kierrätetään tai julkisia hankintoja toteutetaan. Käytännössä suuri osa EU:n päätöksistä jalkautuu juuri kunnissa – siellä missä ihmiset tavallista arkeaan elävät.
Vihreä siirtymä, digitalisaatio, energiaremontit ja julkisen talouden kiristykset eivät ole enää vain valtakunnan tason haasteita – ne ovat kuntien arkea. Juuri siksi kunta- ja EU-politiikka tarvitsevat toisiaan enemmän kuin koskaan.
Tutuimpia EU-yhteyksiä lienevät rakennerahastojen panokset, joilla on vahvistettu aluetaloutta, koulutettu, kehitetty, tutkittu ja innovoitu alueilla sekä kunnissa koko jäsenyytemme ajan. Hanketyöllä alkaa olla jo ansaittu positiivinen kaiku ja se on monessa kunnassa synonyymi elinvoimalle ja uudistumiselle – eikä suotta.
Siksi EU-päätöksenteon ja kunnallisen päätöksenteon yhteyttä on vahvistettava.
Ajattelen, että juuri kansanedustajat, mepit ja ministerit kannattaisi pitää tiukasti kiinni paikallisessa päätöksenteossa, koska verkostoja ja erilaista osaamista ei millään kunnalla, kaupungilla tai hyvinvointialueella ole liikaa. Samalla se antaa muistutuksen siitä, kenelle päätöksiä lopulta tehdään: kuntien ja hyvinvointialueiden asukkaille.
Brysselissäkin keskustellaan lopulta ihmisistä, ei prosenteista.
On tärkeää huolehtia, että EU ei lisää kuntien byrokratiaa, vaan tukee kuntien kykyä toimia. Ja ennen kaikkea, että kunnissa ymmärretään, miten paljon eurooppalaisilla päätöksillä on merkitystä meidän jokaisen arkeen.