Kiistanalaiset aluetuet

Viime aikoina on käyty kipakkaa keskustelua EU:n aluekehitysrahojen kansallisesta jaosta. Euroopan unioni myöntää Suomelle seitsemänvuotisen rahoituskautensa aikana noin 1,5 miljardia euroa rakennerahastojensa kautta.
 
Aluekehittämisrahoituksen tavoite on kaventaa jäsenmaiden eri alueiden välillä vallitsevia kehityseroja. Luonnollisesti pääpaino EU-logiikassa on tukea erityisesti harvaan asuttuja ja köyhimpiä alueita ja tätä periaatetta tulee myös kansallisessa jaossa kunnioittaa.
 
Itä- ja Pohjois-Suomeen, jossa alueelliset kehittyneisyyserot ovat maan suurimmat sekä työllisyys ja BKT-kehitys muuta maata ja unionin keskitasoa heikompaa, EU myöntää vajaan miljardi euroa harvan asutuksen kriteerillä. Päätökset tuon rahan jakautumisesta edelleen koko maahan tehdään kansallisella tasolla.
 
Rakennerahastovarojen lopullisesta jakamisesta käydään Itä- ja Pohjois-Suomen (IP-alueen) sekä Etelä- ja Länsi-Suomen (ELSA-alueen) välillä kovaa vääntöä. Kuluneella rahoituskaudella IP-alueen harvan asutuksen kriteereillä myönnetystä 900 miljoonan euron potista 770 miljoonaa kohdennettiin IP-alueelle ja loput ELSA-alueelle.
 
Kansallisessa jaossa on otettava huomioon saantokriteerit. Mikäli EU:n aluekehitysvaroja suunnattaisiin huomattavia määriä muualle kuin mihin ne on tarkoitettu, voisi komissio puuttua asiaan kuten se teki Italiassa, missä jatkossa köyhien alueiden tuesta korkeintaan 15 prosenttia voidaan jakaa muille alueille.

Vaarana voi myös olla, että koko pottia EU:n taholta leikataan. On hyvä ottaa huomioon myös kokonaisuuksien tasapaino, sillä pysyvän kilpailuhaitan perusteella köyhimmät alueet saavat tilastojen mukaan vähemmän myös muita kansallisia tukia mm. tutkimukseen, koulutukseen, tuotekehitykseen ja yritystoimintaan.
 
Alueiden välisestä vastakkainasettelusta on joka tapauksessa päästävä eroon. Yksi ratkaisu voisi olla se, että kansallisten päätösten tueksi rakennettaisiin selkeät yleisesti hyväksytyt alueiden kehittyneisyyseroja mittaavat vertailutietojärjestelmät.

Näin meillä olisi nykyistä parempi ymmärrys siitä, kuinka maan eri alueet ovat kehittyneet. Siten voisimme myös huomioida rahoituksessa sen tosiasian, että koko maassa on kovin eri tavoin kehittyneitä maakuntia. Emme kuitenkaan voi sivuuttaa EU-säännöstöä tai liittymissopimustamme.
 
On tärkeää, että EU-varat, jotka ovat tarkoitettu kehityserojen tasaamiseen, myös aidosti menevät siihen tarkoitukseen. Koko Suomi on pidettävä mukana kehityksen kelkassa, siitä hyötyvät myös rikkaammat alueet.