Vakava paikka
Keskustan vaalitulos ei ole suhdannevaihtelua vaan kertoo syvemmästä kriisistä. Ellei tätä myönnetä, liikkeemme tila voi mennä vielä paljon alemmaksikin, surkeasti alemmaksi.
Kuten viime vuoden lopulla blogissani ounastelin, keskustan asento ja ote vaaleihin jäivät epäselviksi. Kuntavaalien ja presidentinvaalien jälkeen puoluejohto lupasi perinpohjaista analyysia ja korjaavia toimenpiteitä. Samaahan sanotaan nytkin. Näytöt osoittavat, että ei tiedetä, mitä poliittinen analyysi tarkoittaa.
Puoluevaltuusto ja kenttäpalaute ovat nostaneet esille ilmeiset syyt, joiden vuoksi suuri joukko äänestäjiä rankaisi keskustaa: markkinaliberaali leima, palautteen sivuuttaminen, talouspuheen ylivalta, aluepolitiikan ja maatalouden alamäki, maahanmuuton hallinta.
Nämä ovat yksittäisiä asioita. Niissä tulee aina onnistumisia ja epäonnistumisia. Niiden luetteleminen ei ole mitään analyysia, vaan se, että tutkitaan ja ymmärretään: miksi.
Miksi kansa ja myöskään puolueen jäsenet ja vakiintuneet kannattajat eivät tukeneet tehtyä politiikkaa?
Yksi syy on ylitse muiden. Demokratian perusajatus ja ydin on avoin ja vapaa keskustelu, erilaisten mielipiteiden esittäminen ja parhaista ratkaisuista päättäminen yhdessä.
Tämän tiedostaminen on unohtunut keskustassa kohtalokkaasti 2010-luvulla ja erityisesti nyt päättyvän hallitustaipaleen aikana.
Puolue on organisaatio, joka on olemassa sitä varten, että siinä keskustellaan, kiistelläänkin, ollaan samaa ja eri mieltä, mutta lopulta päätökset tehdään yhdessä; vaikutetaan. Tämän perusasian muistaminen ja toiminnallistaminen ovat epäonnistuneet.
Jos kansanliikkeen ytimestä poistetaan kansanvalta, niin mitä jää jäljelle: komea kuori, joka vielä jonkin aikaa kumisee, mutta rapistuu sitten pala palalta maahan.
Verratkaapa päätöksenteon mukaan ottavuutta ja keskusteluun haastamista viime vuosina vaikkapa siihen tapaan, jolla keskusta aikanaan otti koko kenttänsä EU-jäsenyyttä koskevaan päätöksentekoon.
Tilaisuuksia tällaiseen olisi ollut viimeisen neljän vuoden aikana kosolti; etunenässä maakuntauudistus ja ilmastonmuutos. Suorastaan sapetti, että keskusta ei oivaltanut yhdistää omista riveistään löytyvää asiantuntemusta luomaan puolueelle yhteisen ja omaksi koetun ilmastopolitiikan.
Juha Sipilän eroilmoitus on luonnollinen. En moiti Sipilää. Hän on vilpitön ja hyvään pyrkivä mies, jonka kauden pääministerinä historia asettaa oikeaan paikkaansa.
Mutta moitin sitä suppeaa sisäpiiriä, jolta Sipilä – poliitikkona untuvikko – omaksui käsityksensä siitä, miten keskustaa johdetaan. Tämä ”johtoryhmä” ja ”voittava tiimi” syrjäytti puolue-elimet ja puoluedemokratian. Vaikuttamisen ovet avautuivat toisille ja sulkeutuivat toisilta.
Tästä saavat ottaa vastuuta myös puoluehallitus ja muut päättäjät, jotka sallivat näin tapahtua viimeistään vuoden 2015 ministerivalinnoista alkaen. Puolueessa säännöt ja vakiintuneet menettelytavat kantavat mukanaan hyväksi koettua ja menestystä tuonutta historiaa ja varjelevat puolueen identiteettiä. Niiden väheksyminen vahingoittaa.
On jo vähän irvokastakin, että Sipilän väistyessä johtoon tarjoillaan nimiä, jotka ovat olleet johtamassa asiat tähän pisteeseen. Eiköhän jonkun muunkin olisi urheilutermein syytä nostaa käsi pystyyn?
Ei riitä, että yksi henkilö vaihtuu ja jatketaan kuten ennenkin.
Olen jo monta kertaa 2000-luvulla kulisseissa tai aitiopaikalla nähnyt, miten tehdään tällainen ”uusi alku”. Nyt se ei riitä. Niin monta uutta alkua on jo tehty samalle perustalle, että siinä ei enää rakennus pysy pystyssä.
Pitää aloittaa perustuksista – ei tehdä uutta alkua vaan uudistua, mikä tarkoittaa osittain myös vanhaan palaamista. Politiikan tekotavan on muututtava, siten löytyy myös oikea sisältö.
Minulla on puhutteleva muisto 18 vuoden takaa Ruotsin keskustan puoluekokouksesta Västervikistä. Veljiä ja sisaria uhkasi vakavasti putoaminen eduskuntavaalien äänikynnyksen alle. Kuoleman uhan alla puoluekokousväki oli päättänyt uudistua. Isot porukat istuivat ryhmätöissä liikuntahallin lattialla. Työryhmät valitsivat keskuudestaan puheenjohtajat ja sihteerit ja alkoivat kirjata yhteisiä nimittäjiä fläppitauluille. Olen tätä joskus myöhemmin muistellut tavatessani veljespuolueen väkeä Euroopan kentillä.
Ruotsin keskustan pelasti se, että he viime ahdingossa muistivat, mistä demokratiassa on pohjimmiltaan kysymys. Mikäpä muu pelastaisi Suomen keskustan.