Suomessa tarvitaan aitoa suvait­se­vai­suutta

Ame­ri­kan kah­ti­a­ja­ko on va­roit­ta­va esi­merk­ki myös Suo­mel­le sii­tä, mi­ten käy, kun ha­jot­ta­va ”iden­ti­teet­ti­po­li­tiik­ka” saa val­lan.

Sen tun­nus­merk­ke­jä on, et­tä lä­hes jo­kai­nen ko­kee ole­van­sa jo­tain sor­ret­tua vä­hem­mis­töä. Mis­tään ei voi­da enää kes­kus­tel­la il­man, et­tä joku louk­kaan­tuu.

Po­liit­tis­ta kor­rek­tiut­ta vaa­di­taan jär­jet­tö­myyk­siin as­ti jo­kai­ses­sa asi­as­sa - tai­det­ta myö­ten.

Ha­jot­ta­va iden­ti­teet­ti­po­li­tiik­ka kum­pu­aa pu­na­vih­re­än va­sem­mis­ton pii­ris­tä. Myös Eu­roo­pas­sa ja Suo­mes­sa se on saa­nut ja­lan­si­jaa en­nen muu­ta yli­o­pis­toil­la, ja isos­sa osas­sa val­ta­kun­nan me­di­aa.

So­hai­sen luul­ta­vas­ti muu­ra­hais­pe­sään täl­lä kir­joi­tuk­sel­la, mut­ta sen kyl­lä kes­tän. On ni­mit­täin ai­ka tuo­da myös po­li­tii­kan puo­lel­ta me­neil­lään ole­vaan kes­kus­te­luun jär­jen ää­ni.

Jo­kai­nen sy­dä­men­si­vis­ty­nyt ja hy­vän ko­ti­kas­va­tuk­sen saa­nut ym­mär­tää, et­tä kaik­kia ih­mi­siä on kun­ni­oi­tet­ta­va ja koh­del­ta­va ta­sa­ve­roi­ses­ti.

Sy­dä­men­si­vis­tyk­seen ja hy­vään ko­ti­kas­va­tuk­seen kuu­luu myös eri­lais­ten nä­ke­mys­ten ai­to su­vait­se­mi­nen.

Jär­jet­tö­mim­mil­lään ha­jot­ta­va iden­ti­teet­ti­po­li­tiik­ka nä­kyy tätä ny­kyä kaik­ki­al­le tun­ke­van su­ku­puo­li­neut­raa­liu­den vaa­ti­muk­ses­sa. Se ulot­tuu jopa päi­vä­ko­tei­hin ja pe­rus­kou­lun ope­tus­suun­ni­tel­miin.

It­se en ker­ta kaik­ki­aan ym­mär­rä, en­kä kyl­lä us­ko suo­ma­lais­ten enem­mis­tön­kään ym­mär­tä­vän, mik­si las­ta ei sai­si sa­noa ty­tök­si tai po­jak­si.

Ol­laan kes­tä­mät­tö­mäl­lä tiel­lä, jos ai­kuis­ten ah­das­kat­seis­ten ide­o­lo­gi­oi­den vuok­si, yl­hääl­tä an­net­tu­na ale­taan häi­vyt­tää tyt­tö­nä tai poi­ka­na ole­mis­ta.

Yk­sis­tään bi­o­lo­gi­as­ta joh­tu­en su­ku­puo­lil­la on ero­ja. Kes­tä­väl­lä tiel­lä ol­laan, kun van­hem­pien ja mui­den lä­heis­ten vä­lit­tä­mi­si­sen tu­ke­ma­na tyt­tö­jen ja poi­kien an­ne­taan it­se ra­ken­taa omaa mi­nään­sä.

Itse en kerta kaikkiaan ymmärrä, enkä kyllä usko suomalaisten enem­mis­tön­kään ymmärtävän, miksi lasta ei saisi sanoa tytöksi tai pojaksi.

Su­ku­puol­ten vä­li­sen tasa-ar­von edis­tä­mi­sek­si on teh­tä­vä jat­ku­vas­ti työ­tä.

Mut­ta ei tasa-ar­vo li­sään­ny sil­lä, et­tä edus­kun­nan pu­he­mie­hes­tä teh­dään pu­heen­joh­ta­ja, pa­lo­mie­hes­tä pa­lo­hen­ki­lö tai et­tä pu­hum­me ”mie­so­le­te­tuis­ta”, niin kuin nyt jo osin va­li­tet­ta­vas­ti teh­dään.

Ai­toa tasa-ar­voa on se, et­tä nais­ten ja mies­ten vä­li­set palk­ka­e­rot saa­daan vih­doin ku­rot­tua ko­ko­naan um­peen ja kum­mal­la­kin su­ku­puo­lel­la on yh­tä­läi­set mah­dol­li­suu­det pääs­tä kai­kis­ta vas­tuul­li­sim­piin­kin teh­tä­viin po­li­tii­kas­sa, yri­ty­se­lä­mäs­sä ja laa­jem­min yh­teis­kun­nas­sa.

Ai­toa tasa-ar­voa on se, et­tä an­nam­me pien­ten las­ten van­hem­mil­le ai­don mah­dol­li­suu­den va­li­ta, mi­ten he lap­sen­sa hoi­ta­vat. Ei sii­hen tar­vi­ta lain­sää­dän­nön oh­jei­ta saa­ti pa­kot­ta­mis­ta ul­ko­puo­lel­ta, var­sin­kaan jon­kun ide­o­lo­gi­an ni­mis­sä.

Kai­ken tä­män sa­non yli 40 vuo­den ko­ke­muk­sel­la yh­teis­kun­nal­li­ses­ta toi­min­nas­ta. Kes­keis­tä sii­nä on ol­lut ja on edel­leen su­ku­puol­ten vä­li­sen tasa-ar­von edis­tä­mi­nen. Roh­ke­nen luon­neh­tia it­se­ä­ni erään­lai­sek­si ”kan­ta­fe­mi­nis­tik­si”.

Se ei kui­ten­kaan tar­koi­ta, et­tä louk­kaan­nun sy­dän­juu­ri­a­ni myö­ten sii­tä, jos joku ei ajat­te­le sa­mal­la ta­val­la kuin minä.

Ym­mär­rän hy­vin to­del­la mo­nen suo­ma­lai­sen tur­hau­tu­mi­sen sii­hen, et­tä vä­hän asi­as­sa kuin asi­as­sa al­kaa myös meil­lä ol­la ”oi­kei­ta” ja ”vää­riä mie­li­pi­tei­tä.

Mi­nus­ta Suo­mi tar­vit­see mo­ni­ar­vois­ta kes­kus­te­lua, jos­sa edes yri­te­tään ym­mär­tää mui­ta­kin kuin omas­sa so­si­aa­li­sen me­di­an kup­las­sa elä­viä sa­man­mie­li­siä. Tär­kein­tä on an­taa ih­mis­ten aja­tel­la it­se. Kyl­lä he sii­hen pys­ty­vät.

Se ei tee ke­nes­tä­kään men­nyt­tä ai­kaa hai­kai­le­vaa kon­ser­va­tii­via, jos ei ole sa­maa miel­tä pu­na­vih­re­än va­sem­mis­ton kans­sa. Se ei tee ke­nes­tä­kään ra­sis­tia, jos on huo­lis­saan maa­han­muut­toon liit­ty­vis­tä kiis­tat­to­mis­ta on­gel­mis­ta ja yh­teis­kun­tam­me tur­val­li­suu­des­ta.

Toi­vo­muk­se­ni on, et­tä lei­ma­kir­vei­den heit­te­ly jäi­si vä­hem­mäl­le ja op­pi­sim­me ai­dos­ti kuun­te­le­maan toi­si­am­me. Us­kon, et­tä maam­me ih­mis­ten hil­jai­nen, asia- ja ar­vo­jär­ke­vä enem­mis­tö ja­kaa tä­män toi­veen. On­ko se mah­dol­lis­ta?

On ni­mit­täin niin, et­tä jos an­nam­me ha­jot­ta­van iden­ti­teet­ti­po­li­tii­kan ot­taa lo­pul­li­sen yli­ot­teen, kaik­kia ih­mi­siä kos­ke­vat on­gel­mat jää­vät rat­kai­se­mat­ta. Ja nämä on­gel­mat, ku­ten il­mas­ton­muu­tos, kos­ket­ta­vat ihan kir­jai­mel­li­ses­ti jo­kais­ta ihon­vä­riin, su­ku­puo­leen tai sek­su­aa­li­seen suun­tau­tu­mi­seen kat­so­mat­ta.