Suomessa tarvitaan aitoa suvaitsevaisuutta
Amerikan kahtiajako on varoittava esimerkki myös Suomelle siitä, miten käy, kun hajottava ”identiteettipolitiikka” saa vallan.
Sen tunnusmerkkejä on, että lähes jokainen kokee olevansa jotain sorrettua vähemmistöä. Mistään ei voida enää keskustella ilman, että joku loukkaantuu.
Poliittista korrektiutta vaaditaan järjettömyyksiin asti jokaisessa asiassa – taidetta myöten.
Hajottava identiteettipolitiikka kumpuaa punavihreän vasemmiston piiristä. Myös Euroopassa ja Suomessa se on saanut jalansijaa ennen muuta yliopistoilla, ja isossa osassa valtakunnan mediaa.
Sohaisen luultavasti muurahaispesään tällä kirjoituksella, mutta sen kyllä kestän. On nimittäin aika tuoda myös politiikan puolelta meneillään olevaan keskusteluun järjen ääni.
Jokainen sydämensivistynyt ja hyvän kotikasvatuksen saanut ymmärtää, että kaikkia ihmisiä on kunnioitettava ja kohdeltava tasaveroisesti.
Sydämensivistykseen ja hyvään kotikasvatukseen kuuluu myös erilaisten näkemysten aito suvaitseminen.
Järjettömimmillään hajottava identiteettipolitiikka näkyy tätä nykyä kaikkialle tunkevan sukupuolineutraaliuden vaatimuksessa. Se ulottuu jopa päiväkoteihin ja peruskoulun opetussuunnitelmiin.
Itse en kerta kaikkiaan ymmärrä, enkä kyllä usko suomalaisten enemmistönkään ymmärtävän, miksi lasta ei saisi sanoa tytöksi tai pojaksi.
Ollaan kestämättömällä tiellä, jos aikuisten ahdaskatseisten ideologioiden vuoksi, ylhäältä annettuna aletaan häivyttää tyttönä tai poikana olemista.
Yksistään biologiasta johtuen sukupuolilla on eroja. Kestävällä tiellä ollaan, kun vanhempien ja muiden läheisten välittämisisen tukemana tyttöjen ja poikien annetaan itse rakentaa omaa minäänsä.
Itse en kerta kaikkiaan ymmärrä, enkä kyllä usko suomalaisten enemmistönkään ymmärtävän, miksi lasta ei saisi sanoa tytöksi tai pojaksi.
Sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi on tehtävä jatkuvasti työtä.
Mutta ei tasa-arvo lisäänny sillä, että eduskunnan puhemiehestä tehdään puheenjohtaja, palomiehestä palohenkilö tai että puhumme ”miesoletetuista”, niin kuin nyt jo osin valitettavasti tehdään.
Aitoa tasa-arvoa on se, että naisten ja miesten väliset palkkaerot saadaan vihdoin kurottua kokonaan umpeen ja kummallakin sukupuolella on yhtäläiset mahdollisuudet päästä kaikista vastuullisimpiinkin tehtäviin politiikassa, yrityselämässä ja laajemmin yhteiskunnassa.
Aitoa tasa-arvoa on se, että annamme pienten lasten vanhemmille aidon mahdollisuuden valita, miten he lapsensa hoitavat. Ei siihen tarvita lainsäädännön ohjeita saati pakottamista ulkopuolelta, varsinkaan jonkun ideologian nimissä.
Kaiken tämän sanon yli 40 vuoden kokemuksella yhteiskunnallisesta toiminnasta. Keskeistä siinä on ollut ja on edelleen sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen. Rohkenen luonnehtia itseäni eräänlaiseksi ”kantafeministiksi”.
Se ei kuitenkaan tarkoita, että loukkaannun sydänjuuriani myöten siitä, jos joku ei ajattele samalla tavalla kuin minä.
Ymmärrän hyvin todella monen suomalaisen turhautumisen siihen, että vähän asiassa kuin asiassa alkaa myös meillä olla ”oikeita” ja ”vääriä mielipiteitä.
Minusta Suomi tarvitsee moniarvoista keskustelua, jossa edes yritetään ymmärtää muitakin kuin omassa sosiaalisen median kuplassa eläviä samanmielisiä. Tärkeintä on antaa ihmisten ajatella itse. Kyllä he siihen pystyvät.
Se ei tee kenestäkään mennyttä aikaa haikailevaa konservatiivia, jos ei ole samaa mieltä punavihreän vasemmiston kanssa. Se ei tee kenestäkään rasistia, jos on huolissaan maahanmuuttoon liittyvistä kiistattomista ongelmista ja yhteiskuntamme turvallisuudesta.
Toivomukseni on, että leimakirveiden heittely jäisi vähemmälle ja oppisimme aidosti kuuntelemaan toisiamme. Uskon, että maamme ihmisten hiljainen, asia- ja arvojärkevä enemmistö jakaa tämän toiveen. Onko se mahdollista?
On nimittäin niin, että jos annamme hajottavan identiteettipolitiikan ottaa lopullisen yliotteen, kaikkia ihmisiä koskevat ongelmat jäävät ratkaisematta. Ja nämä ongelmat, kuten ilmastonmuutos, koskettavat ihan kirjaimellisesti jokaista ihonväriin, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.