Solidaarisuutta paljon, muttei mahdottomasti
Selviytyäkseen koronasta Euroopan on kyettävä puhaltamaan monessa asiassa yhteen hiileen. Solidaarisuuttakin on löydyttävä. Tämä koskee myös taloutta. Ja näin ollaan myös tekemässä. Rajansa tälläkin asialla tulee kuitenkin olla.
Eurooopan parlamentin ja jäsenmaiden johtoa edustavan Eurooppa-neuvoston linjauksilla kaikista vaikeimpiin tilanteisiin ajautuneiden jäsenmaiden niin sanottuun hätäapuun osoitetaan noin 540 miljardia euroa.
Noin puolet siitä rahoitetaan jäsenmaiden vastuulle rakennetun Euroopan vakausmekanismin (EVM:n) varoista.
Viime kädessä jäsenmaiden vastuulla ovat myös työttömyysrahasto Suren sekä Euroopan investointipankin EIB:n lisämuskeleiden rahoitus.
Suomen vastuut edellisistä ovat usean miljardin euron suuruiset. Toki Suomenkin voi olettaa saavan tarpeisiinsa noista lähteistä jonkin verran, mutta taatusti vastuitamme paljon vähemmän.
Varsinainen suurhanke on kuitenkin kaavailtu Euroopan elvytys- ja muutosrahasto. Tarkoitus on, että EU laskee liikkeelle EU:n talousarviosta taattuja pitkäaikaisia elvytysjoukkovelkakirjoja.
Hankkeella tähdättäisiin 2000 miljardin euron investointisysäykseen. Tällaisen rahaston todellista suuruutta kuvaa se, kun muistetaan, että EU:n vuotuinen ”talousarvio” on noin 150 miljardia euroa.
Tässä mallissa monien pitkään hellimä ajatus jäsenmaiden yhteisistä veroista, eurobondeista, näyttäytyy nyt siis joukkovelkakirjoina, jotka nämäkin ovat viime kädessä jäsenmaiden piikissä.
Kun ne taataan talousarviosta, mitäs muuta talousarvion takaa löytyy kuin jäsenmaat.
Osa rahoituksesta on tarkoitus hankkia nostamalla niin sanottujen ”omien varojen kattoa”. Suomeksi tämä tarkoittaa, että alettaisiin tulouttamaan suoraan puheena olevaan rahastoon muun muassa transaktioveron, hiilirajaveron, muoviveron, digiveron ja konsolidoidun yhteisöveron tuottoja.
Osa edellä mainituista omien varojen laajennuksista sopisi minullekin. Eivät kuitenkaan kaikki.
Sen sijaan yhteisiä velkakirjoja, eurobondeja, – olkoonkin, että ne taataan meidän yhteisestä EU- budjetista – en voi mitenkään hyväksyä. En ole ihan varma myöskään menettelyn lainmukaisuudesta.
Kysymys on kaikkien aikojen suurimman yhteisvastuullisen rahoitustaakan tulemisesta kannettavaksemme. Olipa Suomen osuus paljon käytetty avain, 1,40 prosenttia EU:n koko vastuuosuudesta tai joku vastaava, kaikissa tapauksissa vastuut olisivat valtavat yhdessä jo tehtyjen sitoumusten kanssa.
Kaiken lisäksi rahaston tuki olisi ”enimmäkseen” avustusta.
Kun eräiden maiden velkasuhde on kohta 200 prosenttia bruttokansantuotteesta, on selvä mihin tuon rahaston avustuksia suunnattaisiin. Päätösvalta asiassa olisi kaiken lisäksi EU:n komissiolla.
Siispä, solidaarisuutta paljon, muttei mahdottomasti.