Rinteen talkoot Neloselle
Tällaiselle antennitelevision katsojalle laadun määrittäminen on helppoa. Mitä suurempi kanavan numero, sitä luokattomampi tarjonta. Poikkeuksena yhdistetty Teema/ruåts ja kaukana sitten National Geographic.
Sonta vain alkaa yllättävän äkkiä, jo kolmannella kanavalla viimeistään.
Ainakin joskus Neloskanava on ollut Erkon dynastiaa. Sieltä siis, sivistyksen ja valistuksen lähteiltä täysimittaiseen paskaan, yllättävän lyhyt matka.
Arvaatte varmaan, että keuhkoan uutuudesta, johon Nelonen nyt etsii ihmisiä.
Tositeeveetä, joka tarkoittaa enintään puolidokumentaatiota. Draamaa tehdään kuitenkin. Kohuja tavoitellaan, joten siinä mielessä minäkin olen mennyt miinaan.
Tähän mennessä on menty naimisiin ensitreffeillä, monenlaista pariutumista ja parinvaihtoa on nähty, mutta nyt etsitään siis ihmisiä, jotka tekisivät lapsen tuntemattoman kanssa.
Hei, entisenä ravintolatyöntekijänä toki tiedän, että lapsia voidaan tehdä tuntemattomien kanssa joka viikonloppu, mutta enempi vahingossa.
Nyt on johdettua toimintaa, synnytystalkoita Antti Rinteen mallin mukaan.
Lapsi ei normaalioloissakaan voi valita vanhempiaan. Jos ympäristö saisi päättää, niin on ihmisiä, joilta lapsenteko pitäisi kieltää, vaikka olisivat kuinka parisuhteessa.
Yhteiskuntakelvottomien jälkeläinen on puhdas syntyessään, mutta jos kotoa saa vain huonon mallin, niin syrjäytyminen vaikuttaa perinnölliseltä.
Onneksi moni nousee, vaikkapa sitten sijaisvanhempien tai yhteiskunnan avustuksella.
Mutta Nelosessa, mainostuloista taistellessa, on heitetty nyt tolkku nurkkaan.
Jos lapsenteon motiivi on niin sanottu viidentoista minuutin kuuluisuus, että lähipubissa hetken saa olla ihan telkkarista tuttu, niin onhan se väärin ennen kaikkea sitä mahdollista lasta kohtaan.
Ei ehkä olekaan toivottu, vaan vain väline, että wanna be pääsisi telkkariin. Puistattavaa!
”Televisiota tehdään sua varten, hyvä katsoja” sanotaan vuotuisen palkitsemisohjelman puffissa.
Tehdäänkö? Onko tosiaan katsojatutkimuksen seurausta kaiken tämän juuban tuottaminen.
En kaipaa lauantai-iltoihini nostalgiassa yliarvostettua Jatkoaikaa (Lenitan kimitystä) mutta vielä vähemmän vähä-älyistä räjäyttelyä Possen tapaan.
Enkä geelipäiden ja silikonibimbojen lapsenteko-ohjelmaa.