Monipaikkaisuus voimavaraksi
Hehkein kesälomakausi alkaa olla tältä erää ohi. Monille meistä olennainen osa vapaa-ajanviettoa on mökkeily eri muodoissaan. Se kuuluu nimenomaan suomalaiseen elämäntapaan. Silti se jää virallisissa tilastoissamme – ja myös muutoin – usein piiloon.
Suomalaiset esimerkiksi asuvat kansainvälisesti vertaillen edelleen ahtaasti, mutta kakkoskotien neliöitä ei näissä luvuissa ole. Pelkästään kesämökkejä meillä on yli puoli miljoonaa.
Helposti unohtuu, että koko asutun yhdyskuntarakenteemme ja väestön sijoittumisen kuva muuttuu merkittävästi, kun sitä tarkastellaan pysyvän asumisen sijasta huomioiden myös kausiasuminen.
Tätä ilmiötä on laajemminkin selvitellyt tutkijana Luonnonvarakeskuksessa työskentelevä Olli Lehtonen. Alkukesästä Mikkelin Laiturilla-seminaarissa pitämässään esityksessä hän tarkasteli tilastoidun ja kausiväkiluvun eroja vuosina 2005-2016.
Hänen eräs johtopäätöksensä oli, että kuva taantuvasta maaseudusta muuttuu, kun alueiden osa-aikainen käyttö ja monipaikkaisuus huomioidaan väestötilastoissa. Tällöin iso osa maaseudusta onkin tuolla ajanjaksolla kasvattanut väestöään.
Monipaikkaisuuden kasvu muodostaa samaan aikaan jatkuvalle kaupungistumiselle ja pysyvän asumisen keskittymiselle rinnakkaisen trendin. Molemmat mahtuvat etenemään saman aikaan. Parhaimmillaan ne myös ruokkivat olosuhteiltaan erilaisten alueiden vuorovaikutusta ja keskinäistä ymmärrystä niin yksilöiden kuin yhteiskunnan tasolla.
Kaupunkimainen ja maaseutumainen Suomi ei noudata myöskään kuntarajoja. Tästä kertoo sekin, että kuntaliitosten seurauksena kymmenen suurimmat mökkikunnan joukossa on viisi C21-kaupunkia eli Kuopio, Mikkeli, Hämeenlinna, Kouvola ja Salo.
Syvemmin kysymys on siitä, että meillä voi olla monta identiteettiä samaan aikaan. Kasvava liikkuminen ja asuminen opintojen, työskentelyn, perhe-elämän ja muiden syiden vuoksi maan sisällä ja maailmalla saa yhä useamman kokemaan aitoa samaistumista monien paikkojen henkeen ja identiteettiin.
Monipaikkaisuus on merkittävä taloudellinen ja henkinen voimavara monelle alueelle ja kunnalle jo nyt. Kun ilmiö tunnetaan tarkemmin, sitä voidaan myös hyödyntää ja huomioida paremmin muun muassa alueiden käyttöä ja palveluita koskevassa päätöksenteossa.
Tähän liittyy myös kysymys niin sanotusta kaksoiskuntalaisuudesta, josta vihdoin Sipilän hallituksen aikana laadittiin laajempi selvitys.
Sen eräänä lopputulemana oli, että sellainen kaksoiskuntalaisuus, joka sisältäisi äänioikeuden tai vaalikelpoisuuden useassa kunnassa taikka verotuottojen jakamisen kuntien välillä, on ongelmallinen perustuslain näkökulmasta.
Sen sijaan esimerkiksi monipaikkaisten asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismuotoja voidaan muutoin kehittää. Kuntalakia onkin jo tältä osin täsmennetty, mutta ratkaisevaa tässäkin on paikallinen tahto ja luovuus.
Vaikka Olli Lehtosen laskelman mukaan Rinteen hallituksen ohjelmassa kaupungit ja kaupungistuminen mainitaan 26 kertaa ja monipaikkaisuus ja maaseutu molemmat kaksi kertaa, tämä ei varmaankaan kuvaa sitä, millaisia mahdollisuuksia näihin nähdään liittyvän.