Liharaivoa ohuenohuessa ruokakulttuurissa
Kritiikki lihansyönnin ympärillä kasvaa.
Liha on kiistatta yksi iso osa ihmiskunnan ilmastovaikutuksia. Niistä 10-20 prosenttia tulee maataloudesta, ja lihantuotanto tuhlaa maapallon viljelypinta-alaa. Suurimmat ilmastovaikutukset ovat naudanlihalla.
Ihmiselle itselleen jatkuva runsas lihansyönti on tutkittu terveysriski. Sillä on yhteys mm. yleistyneisiin suolistosyöpiin ja kakkostyypin diabetekseen.
Suomen viralliset ravitsemussuositukset kehottavat käyttämään lihavalmisteita korkeintaan puoli kiloa viikossa. Suomalaiset ylittävät suosituksen reilusti.
Yritykset keskustella lihansyönnin vähentämisestä näyttävät päätyvän aina yleiseen raivoon. Ruokavalioon puuttuminen loukkaa ihmisen itsemääräämisoikeutta.
Puolustusministerille piti oikein erikseen selvittää, että ruuan ravintoarvo ei riipu siitä, mistä se on valmistettu.
Suomalainen ruokaraivo on eriskummallisinta siksi, että emme ole mikään häävi ruokakulttuuri.
Tutkittua tietoa: suomalaiset syövät nopeasti, harvoin yhdessä. Einesruualla on erittäin suuri osuus.
Ruokatuotanto on hyvin keskittynyttä, rekat kuskaavat samaa tavaraa maan kaikkiin kauppoihin.
Ruokapakkauksissa luetellaan innokkaasti, mitä ne eivät sisällä. Kaikenlainen ton-tön ja ohuen ohut on lyönyt itsensä läpi.
Harmauden korostamiseksi on oikein erikseen Arki-niminen tuotesarja. Ruuan laaja hintamainonta on varsin suomalainen erikoisuus.
Oikeita ravintoloita on vain isoimmissa kaupungeissa. Lounasajan ulkopuolella ei monella paikkakunnalla saa mitään. Äitien- ja isienpäiviä juhlitaan käytännöllisesti ABC:llä.
Käyhän se niinkin, mutta miksi raivota asiasta, joka ei näemmä ole tärkeä?
Miksi se menee niin ihon alle, että myös ruokailuvalinnoilla lienee lähitulevaisuudessa pakko vaikuttaa ihmiskunnan tulevaisuuteen?
Miksi se, että armeijassa ei joku päivä ole liharuokaa, on ideologista pakottamista, mutta jokapaikan lihantuputus ja liharaivo ei?
Kun matkustelee kasvissyöjien seurassa, saa monessa kahvilassa syödäkseen ruispalojen välistä poistetut leikkeleet. Mitään lihatonta ei ole tarjolla. Ei usein edes juustoversiota.
Ainakaan nämä ystäväni eivät raivoa, vaan ovat ennemminkin hämmentyneitä, sanattomia.
Isoisiemme aikaan liha oli vielä harvinainen herkku. Sitä ei ollut joka päivä, eikä kaikessa. Ehkä se silloin oli myös arvossaan. Eikä apea jokapaikan mässytyksen kohde.
Ei haittaisi yhtään, jos palaisimme tässäkin asiassa takaisin sinne, mistä joskus halusimme pois.