Kiitos, kiitos!
Hämmentyneenä kuuntelin Yleisradiosta pitkään juontajien kesken kestänyttä jaanaamista siitä, pitääkö liikenteessä kiittää.
Muistan sen ajan, kun Yleisradiolla, laitosradiolla, oli kansanvalistuksellinen tehtävä. Nythän tehtävä on apinoitu kaupallisilta lässyttämöiltä, juontajapari kilvan kertoilee omasta elämästään. Olkoon asia vaikka mikä, niin se käännetään omahyväiseksi ”mie ainakin” -löpinäksi. Juontajan auton ikkunassa on ollut aamulla kosteutta!
Laittakaapa kommenttia lähetysikkunaan.
Niin, nämä puhuivat puhumistaan siitä, että onko turhaa esimerkiksi kättä heilauttamalla kiittää autoilijaa, joka on laskenut jalankulkijan suojatielle. Ja mikäli uskomme Yleisradiota, niin kiittäminen on turhaa.
Ymmärrän sen ajatuksen, että totta kai on päästettävä suojatielle, ei se ole mikään jalouden osoitus, vaan laki ja määräys. Se on itsestäänselvyys. Mutta mikä haitta mahtaa tulla siitä, että liikenteessä, noin yleensäkin, kiitetään yhteispelistä.
Kun aamukiireinen autoilija pysähtyy suojatien eteen, niin eikö ole parempi, että keskinäisen keskisormiuhittelun sijaan ehkä molemmatkin nostavat kättään, terve sinä tuntematon, hyvää päivän jatkoa sinullekin.
Kun liittymän vetoketju ei aina toimi, niin eikö ole käden heilautuksen paikka silloin, kun huomaat että toinen vähän nostaa jalkaa kaasulta, että pääset sujuvammin väliin. Ojanpuoleisella vilkullakin voi kiitoksen vilauttaa, tolkun automies kyllä ymmärtää viestin.
Rekoissa oli ennen EU-kuljettajien saapumista paikkansa pitäviä tarroja ”Olen isokokoinen, mutta hyvätapainen” ja se piti paljolti paikkansa.
Ei pidä enää, kaksi rajoitinta vastaan ajavaa rekkaa menee rinnakkain aamuruuhkassa, tukkien ohituskaistan.
Se sapettaa, kun tietää, että kisan häviäjän etupuskuri on voittajan takapuskurista sitten metrin päässä, kunhan sataman tai tehtaan portille pääsevät.
Mutta, kun tapaat peileihinsä katsovan ja pelisilmää omaavan rekkaritarin, niin paljonko maksaa vilkulla kiittää. Oikein pelimies vilauttaa kaukovaloilla kuittauksen. Tulee hyvä mieli molemmille, mikäpä tässä.
Siis, kiittäminen ei ole koskaan turhaa. Kaupan kassalla silmiin katsominen ja tervehtiminen ei ole koskaan turhaa. Ei, vaikka ulkomaalainen voisi luulla että kivahdus ”kassi!” on suomalainen tervehdys.