Kaupunkikehittäminen vaatii uusia toimintatapoja
Valtio suuntaa varojaan ja kehittämistoimiaan aina jonnekin. Siksi tuntuu hullulta, että aluepolitiikka käsitetään usein vähemmän kehittyneiden alueiden tukemisena. Saamme helposti aikaan poliittisen väittelyn valtionosuuksista tai siitä, onko ihmisellä oikeus asua siellä, missä hän toivoo.
Maaseutupolitiikka lanseerattiin Suomessa vuosikymmeniä sitten 1980-luvun lopulla. Mikään puolue ei osannut ottaa sitä omakseen, vaan se kehittyi maaseutututkijoiden ja virkamiesten yhteisponnistuksin.
Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä perustettiin vuonna 1995. Nykyisin toimii Maaseutupolitiikan neuvosto, jonka toimikausi on vuoden 2020 loppuun. Maaseutupolitiikan neuvostoa johtaa maaseutupolitiikasta vastaava maa- ja metsätalousministeri.
Ministeriöiden kaupunkipoliittisia toimia koordinoimaan ja kehittämään asetettiin kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä 12.5.2016. Tätä ryhmää vetää elinkeinoministeri. Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä on toiminut aiemminkin, mutta sillä ei ole samanlaista historiaa kuin Maaseutupolitiikan neuvostolla.
Ohjelmallinen kaupunkipolitiikka on Suomessa selkeästi maaseutupolitiikkaa nuorempaa. 19.6.2018 luovutettiin seutukaupunkiohjelma. Isojen kaupunkien kasvuun, kestävyyteen ja hyvinvointiin etsitään parhaita ratkaisuja kaupunkien ja valtion yhteistyönä.
Hallitus käynnisti kaupunkiohjelman valmistelun vuosille 2018–2022. Sen on määrä valmistua 30.8.2018 mennessä.
Suomessa tarvitaan niin uutta maaseutupolitiikkaa kuin ohjelmallista kaupunkipolitiikkaa. Näille politiikan aloille on tyypillistä poikkisektoraalisuus, jolloin ne tuppaavat jäämään perinteisten sektoripolitiikkojen jalkoihin.
Erilaisten päätösten kokonaisvaikutukset jäävät arvioimatta herkästi. Maaseutupolitiikan ja kaupunkipolitiikan lähtökohtana onkin enemmän ihmis- ja yhteisölähtöinen politiikka kuin instituutioista ja organisaatioista voimaa ammentavat näkökulmat.
Maaseudulla maaseutupolitiikan instrumenttien hyödyntäminen on tuttua. Tästä hyvä esimerkki on Maaseudun Leader-toiminta tai kylien omaehtoinen kehittämistyö. Kaupunkipolitiikan toteuttamiseksi Leader-instrumenttia ei ole.
Leader-toiminta perustuu siihen, että paikalliset ihmiset tietävät itse parhaiten, miten omaa kotiseutua tulisi kehittää. Suomessa on 54 Leader-ryhmää, jotka myöntävät rahoitusta yrittäjien, yhdistysten ja muiden yhteisöjen hankkeille. Toimintaa rahoittavat EU, kunnat ja valtio. Leader-toiminta kannustaa ottamaan vastuuta omasta kehittämistyöstä.
Leader-toiminnan ulottaminen kaupunkeihin ja kaupunginosien kehittämisen aktivoiminen sen avulla hyödyttäisi kaupunkeja ja voisi lieventää kaupunkien sisäisiä kehityseroja sekä auttaa niitä vastaamaan ilmastonmuutoksen haasteisiin.
Tarvitsemme maaseutu- ja kaupunkipolitiikan rinnalla edelleen aktiivista valtion aluekehittämistä niin pääkaupunkiseudulla kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Pitää vain muistaa, että Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämiseen suunnatut varat ovat samalla tavalla Suomen kilpailukyvyn edistämistä kuin varojen suuntaaminen muualle Suomeen.
Esimerkiksi matkailu, puu- ja metalliteollisuuden vienti sekä erä- ja maatalous luovat hyvinvointia. Harvaan asutun Suomen rooli Suomen kilpailukyvyn näkökulmasta on keskeinen.