Helppoa lainaa
Nykäsen Matti laulaa telkkarin pikavippimainoksessa joka ilta.
Ei pitäisi päästää Mattia kukkaroon. Köyhälläkin on rahaa, sen kuin laittaa tekstiviestin tai ottaa lainaa netissä. Helposti.
Toinen firma mainostaa että lainan haku ei ole koskaan ollut näin helppoa. Eikä varmaan olekaan. Sohvalta jääkaapille mennessään voi tilata rahaa. Huomenna tilillä, jee!
Vuosikorko tosin on jopa monta kymmentä prosenttia, mutta mikä on prosentti. Alkioilla ja joukoillahan nämä on peruskoulussa opetettu laskemaan.
Vanhojen aikojen haikailu edistää taantumusta ja pysähtyneisyyttä ja jotain muutakin moitittavaa. Kuitenkin, lainanannossa ja lainanotossa oli ennen joku tolkku.
Ihan oikeasti oltiin hattu kourassa, kernaasti pari takaajaa jo mukana, vapisemassa ja hikoilemassa siellä pankinjohtajan huoneessa.
Pankinjohtaja haisi sikarille, ehkä iltapäivällä konjakillekin ja erittäin voimakkaasti ylimielisyydelle.
Vai että lainaa, vaikka ei ole tarpeeksi säästöjä. Siihen ei passannut viisastella, että mihin sitä lainaa tarvitsee, jos on säästöjä.
Omarahoitusosuus tietenkin.
Kuppaisen kämpän kivitalosta sai lainoitetuksi, kun lainan vakuutena oli se kämppä (juridisesti osakekirjat, jotka oikeuttivat hallitsemaan asunto-osaketta), pari henkilötakaajaa ja ehkä vielä heidän nimiensä lisäksi rintamamiestalonsa.
Niin ja siirretäänpä ne lapsilisätkin meidän pankkiin.
Silloin lainat tulivat hoidetuiksi, ei oltu kuultukaan kunnallisista velkaneuvojista, joiden luo on nykyisin kuukausien jonot.
Jonossa siis täysi-ikäisiä, oikeustoimikelpoisia ihmisiä, joille täti kertoo hämmästyttäviä totuuksia. Velka täytyy maksaa takaisin. Se on epistä!
Toinen sen huokaavan tädin jymyuutisista on se, että pikavippiä ei voi maksaa toisella pikavipillä.
Tai tietenkin voi, mutta sadankin pikkulainan päässä on melkoinen yllätys, eikä se ole kultakolikoilla täytetty arkku.
Lainapelleily alkoi 1980-luvun lopussa. Muistamme hyvin pankin mainoksia ”tule hakemaan repulla rahaa”, toisen pankin mainoksessa oli kottikärryllinen seteleitä.
Toki oli tiukkoja pankkejakin. Yksi epäsi minulta asunnonvaihtolainan. Ei maksukyvyttömyyden, vaan pankinjohtajan vapaamuurariveljen varpaille astumisen vuoksi.
Vaihdoin pankkia, ostin Mersun. Sitä ei ole. Mutta eipä ole pankkiakaan.