Elämä jatkuu
Kaikkien aikojen vaalitappio on tosiasia. Kansa ei kuitenkaan koskaan ole väärässä. Sille kansalle ei nyt vain sattunut riittämään se, että Suomi laitettiin kuntoon. 140.000 uutta työpaikkaa tuli, muutama miljardi velkoja maksettiin.
Elämä kuitenkin jatkuu, aurinko jatkaa nousemistaan, töitä tehdään. Vaalimainokset korjataan pois, vaalilaskut maksetaan.
Tulos oli aistittavissa, mutta silti ja siitä syystä, kaikki voitava tehtiin. Vielä vaalinaluspäivinä toreilla oli hyvä pöhinä päällä.
Telkkarin mahti on valtava. Se nosti Amerikkaan oudosti käyttäytyvän presidentin. Se piti eduskunnassa Hjallis Harkimon. Se nosti Pirkka-Pekka Peteliuksen. Romani- ja lappalaispilkka kävivät vihreille. En olisi uskonut, että James Potkukelkka alkaa vouhkata yksityisautoilusta.
Viime viikolla kirjoitin, että 18 prosentin tolpalla tavataan. Niinhän ne tapasivat, mutta me ei tällä kertaa ehditty.
Ylilyönneiltä ei voitu välttyä. Useammallakin vaalikojulla käytiin käsiksi. Myös netissä harjoiteltu turvansoitto on lisääntynyt. Ei siis olla eri mieltä, ollaan vain ilkeitä.
Mielenkiintoista oli sekin, että lurjusryhmän kimppuun käytiin kananmunin ja melkein samaa maahanmuuttovirttä veisaavat persut saivat olla rauhassa. Kuten toki kaikkien kampanjoijien pitäisi saada olla.
Väyrynen oli värvännyt ehdokkaaksi seniorikansalaisen. Hän kierteli toisten tilaisuuksissa haastamassa, jos ei nyt riitaa, niin kuitenkin.
Oli ehkä keksitty muutama uusi täky vaalikansan tarjoiluihin. Keskustassakin osattiin ajatella perinteisen toiminnan ulkopuolelta. Makkaraa jaettiin torilla yöllä.
Äänestäjät eivät pidä kiilusilmäisistä ehdokkaista. Vaikka itse voi muuta luulla, niin Duracell-pupun ominaisuudet eivät ole valtiopäiväominaisuuksia.
Loppupaniikki näkyi kuten aina. Maltillisena pidetty demari laittoi panoksensa toisten haukkumiseen. No, jos omaa ei ollut muuta kuin että ”paremmin”.
Sivuhuomiona: Petteri Orpon puhe omilleen oli lavakävelyltään ja fraseeraukseltaan aivan kuin lavakoomikko Matti Patroselta.
Lisäksi haluan, viitaten viime torstain suureen vaalikeskusteluun, kiinnittää huomiota Li Anderssonin harjoittamaan härskiin kulttuurilliseen omimiseen. Hänellä oli intiaanikorvakorut.
Me irokeesit ( kts. kuva ) olemme siitä too-si närkästyneitä.