Arvokeskustelua
Akateeminen tutkimus ja poliittinen elämä ovat käsitteiden käytössä eri planeetoilta. Kun filosofit keskustelevat arvoista, mennään syvälle maailmankatsomusten perusteisiin, ihmiskäsityksiin, oikeuskäsityksiin ja argumenttien pitävyyteen.
Politiikassa arvokeskustelulla on erilainen kaiku. Kokemukseni pohjalta asia menee suunnilleen niin, että kun puolueessa X kaikki menee hyvin ja kannatus kasvaa, johto katsoo sen johtuvan omasta onnistuneesta toiminnastaan. Kun suksi alkaa tökkiä, analysoidaan mediasuhdetta ja viestintää. Jos sekään ei auta, vaaditaan arvokeskustelua.
Kun käydään poliittista arvokeskustelua, puhutaan todellisuudessa usein jostakin muusta kuin arvoista.
Esimerkiksi saatetaan sanoa, että puolueelle X yrittäjyys, ahkeruus ja kohtuullisuus ovat tärkeitä arvoja. Tarkkaan ottaen nämä kuitenkin ovat yksilön tai yhteisön ominaisuuksia tai hyveitä, joissa voidaan kehittyä ja joiden avulla voidaan edistää arvoja ja päämääriä. Ne voivat esimerkiksi palvella oikeudenmukaisuuden toteutumista.
Politiikan arvokeskustelun tarve ajankohtaistui, kun hallituspuolue perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajosi ja hallituspohja muuttui. Perusteluna olivat arvot.
Samanaikaisesti keskustan johto peräänkuuluttaa arvokeskustelua muistakin syistä, lähinnä kannatusta ja periaateohjelman valmistelua sihdaten.
Periaatteita ja arvoja ei voi löytää tai määritellä siten kuin ohjelmatyö hiljattain käynnistettiin, eli kyselemällä ihmisiltä mitä mieltä he ovat erilaisista asioista. Sillä tavalla löytää mielipiteitä, mutta ei arvoja tai periaatteita.
Arvofilosofiassa ja etiikassa esiintyy monia näkökantoja. Peruskannat ovat objektivismi ja relativismi.
Objektivisti katsoo, että jotkin arvot ja asiat ovat itsessään arvokkaita. Relativisti taas ajattelee, että asioiden arvokkuus on suhteellista: arvokasta on se, mitä ihmiset omassa kulttuurissaan arvostavat. Filosofian historia on Platonista ja sofisteista alkaen näiden näkökantojen kamppailua. Niitä ei voida sovittaa yhteen.
Politiikassa henkilö saattaa toimia filosofiaa epäjohdonmukaisemmin.
Kun Timo Soini toimi perussuomalaisten puheenjohtajana, hän kiihotti ihmisiä menemään vaaliuurnille julistaen: ”Sinun mielipiteesi ei voi olla väärä!”. Nyttemmin hän on kuitenkin päätynyt edustamaan kantaa, jonka mukaan kaikki mielipiteet eivät olekaan oikeita.
Epäjohdonmukaisuus on muutenkin rehottanut perussuomalaisten hajoamisen ympärillä. Yllättäen sekä vihreiden että vasemmistoliiton taholta on osoitettu ymmärtämystä ja yhteistyöhalua nyt oppositioon siirtyneen perussuomalaisten suuntaan, vaikka aikaisemmin näiden puolueiden parissa ei Jussi Halla-ahoa siedetty lainkaan ja jo Timo Soininkin johtama puolue nähtiin kaikessa punavihreiden voimien vastakohtana.
Tässä kohtaa epäjohdonmukaisuus on myös poliittista peliä, johon sisältyy toive epävakaudesta ja hallituksen kaatumisesta.
Poliittinen arvokeskustelu on Suomessa kaventunut.
Arvojensa kanssa on vielä hukassa Sininen tulevaisuuskin. On pidettävä hieman epäuskottavana, että vielä hiljattain Euroopan oikeistopopulistien rinnalla esiintyneet poliitikot haluavat nyt samaistua keskustaliberaaliin Emmanuel Macroniin.
Myllerrykset Suomessa ja Euroopassa jatkuvat. Keskustan on syytä käydä todellinen keskustelu aatteestaan ja arvoistaan. Vain niiden varassa voidaan ottaa kestävä suunta eri asiakysymyksiin.
Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana poliittinen arvokeskustelu on Suomessakin kaventunut lähes kaikkien puolueiden omaksuttua jonkinlaisen poliittisen liberalismin ja kansainvälisessä ajattelussa EU-federalismin ja globalisaatiomyönteisyyden.
Ellei näitä asioita voi poliittisessa keskustelussa kyseenalaistaa, myös todellisuus kaventuu. Ja Suomi jatkaa taivaltaan omituisena liberalismin ja sosialidemokratian ristisiitoksena, jossa jokaisella pitää olla oikeus toteuttaa omaa erityisyyttään muiden kustannuksella.
Tämän tilanteen muuttaminen edellyttää arvojen kirkastamista.