Asiantuntija: Turkin EU-jäsenyysneuvottelut ovat poliittista teatteria

Turkki

Turkin vaalitulos syö pohjaa maan EU-jäsenyysneuvotteluilta, joita on viime aikoina luvattu potkia liikkeelle. EU pyrkii lupauksellaan taivuttelemaan Turkkia yhteistyöhön pakolaispolitiikassa.

EU-jäsenyyskriteerit eivät istu Turkin islamilais-konservatiivisen johdon tavoitteisiin, jotka tähtäävät vallan keskittämiseen.

– Ne eivät yksinkertaisesti voi olla läsnä samaan aikaan. Toinen niistä on silloin epäaito, ja väitän, että EU-pyrkimykset ovat epäaitoja, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta.

Alarannan mukaan selvän vaalivoiton saanut AKP on viime vuosien aikana ollut avoimen vihamielinen EU-projektia kohtaan. Puolue ei kuitenkaan halua kuopata jäsenyysneuvotteluja, koska ajatus EU-lähentymisestä miellyttää kansainvälisiä sijoittajia ja Turkin bisneseliittiä.

Jäsenyysprosessi antaa Turkille myös erityisaseman suhteessa länteen ja auttaa maan pyrkimyksiä profiloitua Lähi-idän johtavana valtiona.

– On paljon sellaista, minkä takia AKP ei ole halukas kokonaan hylkäämään poliittista teatteria, jota tässä käydään.

Myöskään EU:n puolella ei ole todellista halua Turkin EU-jäsenyyteen, sillä maa ei ole lähelläkään kriteerien täyttämistä. EU perustelee neuvotteluja sillä, että prosessin avulla voidaan vaikuttaa muun muassa Turkin oikeusvaltiokehitykseen.

– Se argumentti, että prosessi itsessään on tärkeä, on tällä hetkellä ihan hölynpölyä, Alaranta arvioi.

– Todellisuus on se, että EU:lla ei ole juuri minkäänlaista vaikutusvaltaa siihen hallintoon, joka Turkkia tällä hetkellä ohjailee.

Alarannan mukaan EU:n on vaikea päästä eroon ajatuksesta, että jäsenyysprosessilla voidaan muuttaa yhteiskuntia länsimaisempaan suuntaan.

Turkin nykyjohdon kohdalla ajatus voi olla vahingollinen, koska se tukahduttaa AKP:n arvostelua ja sivuuttaa oppositioryhmät, jotka ovat oikeasti kiinnostuneet EU-lähentymisestä.

– Mielestäni rehellisempää olisi sanoa, että jäsenyysneuvottelut lopetetaan toistaiseksi siihen saakka, kunnes Turkissa on sellainen hallinto vallassa, joka oikeasti on tästä asiasta kiinnostunut.