Kauppa odottaa suomalaisten kuluttavan jouluna entiseen tahtiin

Kauppa

Kaupan liitto odottaa, että suomalaiset kuluttavat jouluna samaan tahtiin kuin viime vuonnakin.

Hintojen laskun vuoksi joulukaupan liikevaihto kuitenkin laskee puolitoista prosenttia, liitto arvioi torstaina julkistetussa ennusteessaan.

Liiton TNS Gallupilla teettämän kyselyn mukaan lapsiperheiden suunnitelmissa näkyy selkeä muutos, sillä niistä entistä harvempi aikoo nipistää jouluostoksista.

Kaikista vastaajista 60 prosenttia sanoo käyttävänsä jouluhankintoihin yhtä paljon kuin viime vuonna.

Kysely paljasti myös, että verkkokaupan suosio jouluostosten hankintakanavana on yhä kasvussa.

Viime joulukuussa kuluttajat ostivat vähittäiskaupasta tuotteita noin 4,6 miljardilla eurolla arvonlisäveroineen.

Joulusesongin tuomaa lisää oli Kaupan liiton mukaan runsaat 770 miljoonaa, eli 20 prosenttia keskimääräisen kuukausimyynnin päälle.

Keskimäärin 2000-luvulla joulusesonki on kasvattanut kaupan kuukausimyyntiä noin 25 prosentilla.

Pitkään jatkunut taantuma ja ostovoiman aleneminen on kuitenkin johtanut siihen, ettei jouluun viime vuosina ole satsattu samaan malliin kuin lihavina vuosina.